Paris Saint-Germainin qatarilaisomistajat ovat turhautuneet joukkueen tähtihyökkääjään Neymariin, kertoo L’Équipe.

Lehden mukaan omistajat eivät pidä Neymarin, 30, juhlien täyteisestä elämäntavasta, eivätkä hänen suorituksensa viheriölläkään ole vakuuttaneet. Seurajohdossa uskotaan, että brassitähti pitää enemmän Pariisista kuin PSG:stä.

PSG:n omistajista tuntuu, että että he eivät ole saaneet rahoilleen vastinetta. Neymarista tuli kaikkien aikojen kallein pelaajahankinta, kun hän siirtyi kesällä 2017 Barcelonasta PSG:hen 222 miljoonalla eurolla.

Kaikkiaan PSG on käyttänyt Neymariin viiden kauden aikana yli 500 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan hänen palkkansa ja bonuksensa. Sen lisäksi PSG:n qatarilaiset yhteistyökumppanit ovat käyttäneet isoja summia Neymarille luvattuihin sponsorisopimuksiin.

PSG:n on kuitenkin turhautumisestaan huolimatta vaikea päästä eroon Neymarista, sillä hänellä on kesään 2025 ulottuva sopimus seuran kanssa. Käytännössä ainoa seura, jonka taloudellinen mahti riittäisi Neymarin hankkimiseen, on Saudi-Arabian julkisen investointirahaston (PIF) johtaman konsortion haltuun siirtynyt Newcastle.

L’Équipe pitää kuitenkin epätodennäköisenä, että Neymar haluaisi luopua yleellisestä elämäntyylistään Ranskassa siirtyäkseen Euroopan-uransa viimeisiksi vuosiksi työläiskaupunkiin Englannissa.