”Todella outo ratkaisu” – Uusi kuvakulma paljastaa: tuomarivirhe taisi vesittää Kansallisessa Liigassa ison yllätyksen
Kansallisessa Liigassa oltiin lähellä nähdä lauantaina kauden toistaiseksi ehkä suurin yllätys. Vasta toista kauttaan pääsarjatasolla pelaava HPS johti kolme kertaa kotiotteluaan Åland Unitedia vastaan, mutta sarjan kärkiseuroihin vuodesta toiseen kuuluvat ahvenanmaalaiset nousivat aina tasoihin. 3-3 oli helsinkiläisseuralle kelvollinen tulos, mutta iso yllätysvoittokin jäi kiusallisen lähelle.
Åland Unitedin 3-3-tasoitusmaali syntyi 89. minuutilla, kun kolmen kuukauden lainapestillä seuraan saapunut Uuden-Seelannin maajoukkuepelaaja Jacqui Hand laukoi tulisesti noin 20 metristä. HPS:n maalivahti Jessica Kiviaho sai kätensä painavan kudin tielle ja esitti hienon torjunnan, mutta tuomari tulkitsi pallon ylittäneen maaliviivan.
LUE MYÖS: Suomen futiskentillä hattutemppujen päivä – Kansallisessa Liigassa tylyt murskalukemat, KuPS Akatemia aloitti kauden Kakkosessa todella nimekkäällä kokoonpanolla
Ruudun lähetyksessä olleesta kuvakulmasta tilannetta on vielä suhteellisen vaikea arvioida, vaikka heti vaikuttikin siltä, ettei pallo käynyt maalissa. Erotuomari oli laukauksen lähtiessä ehkä 20 metrissä, ja avustava oletettavasti paitsiolinjan tuntumassa.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Spektaakkeli nimeltä HPS-Åland United päättyy lopulta 3-3! 
Vieraat tulivat vielä kolmannenkin kerran tasoihin. Maalinteossa onnistuu uusi hankinta Jacqui Hand
@AlandUnited @HPSnaiset #KansallinenLiiga
Kohutilanne, josta ei noussutkaan kohua.
En olisi tuonkaan kuvakulman perusteella tuominnut tuota maaliksi.
En olisi tuonkaan kuvakulman perusteella tuominnut tuota maaliksi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kaksi futisjättiläistä murskavoitoilla MM-kisoihin – Malta pani Puolan ahtaalle
- Teemu Pukki herkistyi Huuhkajat-uransa viimeisessä lehdistötilaisuudessa: ”Sellainen mä vaan olen”
- Teemu Pukin Huuhkajat-ura päättyi upealla tavalla – viimeinen toive toteutui
- Lukas Hradecky Ylellä: ”Mikään ei ole ikuista”
- Teemu Pukin maajoukkueura on ohi – tällainen viimeinen peli oli
- Teemu Pukki teki sen!
- Teemu Pukki avauksessa, Lukas Hradecky palaa – tässä on Huuhkajien kokoonpano
- Huuhkajilla loukkaantumishuolia – kaksi pelaajaa sivuun vuoden viimeisestä maaottelusta
- Smålandsposten: Ilves-pelaaja kiinnostaa Ruotsissa – sai sopimustarjouksen
- Suomi-Andorra-ennakko: Televisiointi, Huuhkajien joukkue ja Teemu Pukin jäähyväiset
- Merikarviaa pienempi maa lähellä MM-kisapaikkaa
- FotbollDirekt: Ruotsalaisseura kiinnostunut Jarkko Wissistä
- Ruotsi sai uuden mahdollisuuden MM-kisoihin
- Suomi-Andorra-ennakko: Televisiointi, Huuhkajien joukkue ja Teemu Pukin jäähyväiset
- Smålandsposten: Ilves-pelaaja kiinnostaa Ruotsissa – sai sopimustarjouksen
- Huuhkajilla loukkaantumishuolia – kaksi pelaajaa sivuun vuoden viimeisestä maaottelusta
- Lukas Hradecký nauratti mediaa – värikkäitä kentän ulkopuolisia hetkiä Teemu Pukin kanssa
- Uhkaako taas katastrofi? Italian päävalmentaja vaatii sääntömuutosta
- Malick Thiaw pelasi ensimmäisen kilpailullisen A-maaottelunsa Saksan paidassa
- Saksalle murskakritiikkiä: ”Järkyttävän avutonta ja sekasortoista”