Väkivaltaiset murtomiehet sitoivat Englannin ex-maajoukkuetähden – uhkasivat sormien katkaisemisella
Kuva: Getty Images
Englannissa käsitellään parhaillaan Englannin entisen maajoukkuepuolustajan Ashley Colen kotiin kohdistunutta väkivaltaista ryöstöä. Murto tapahtui tammikuussa 2020, ja epäillyt vastaavat nyt syytteisiin oikeudessa.
Oikeudenkäynnin yhteydessä on käynyt ilmi, että murto oli luonteeltaan hyvin väkivaltainen. Murtomiehet uhkasivat katkaista nyt 41-vuotiaan Colen sormet pihdeillä.
Nykyisin Evertonin valmennustiimiin kuuluvan Colen kädet sidottiin nippusiteillä, ja häntä retuutettiin ympäri kotiaan pelkät shortsit yllään. Myös Colen ja hänen puolisonsa Sharon Canun kaksi lasta olivat tapahtumahetkellä kotona.
Canu piileskeli murron aikana perheen vaatekomerossa poikansa kanssa, ja soitti sieltä poliisille.
– Seuraavaksi neiti Canu sai huomata, kuinka yksi varkaista avasi komeron oven, ja nappasi häneltä puhelimen, kun hän oli soittamassa poliisille, syyttäjä Michael Brady kertoi oikeudessa.
– Silloin hän näki, kuinka herra Cole oli polvillaan, kädet selän taakse sidottuina. Silloin yksi miehistä uhkasi kiduttaa Colea pihdeillä ja sanoi: ”Leikataan hänen sormensa”.
Perheen koettelemus päättyi, kun varkaat pakenivat paikalta poliisin saapuessa. He saivat mukaansa viisi arvokasta rannekelloa. He yrittivät viedä myös jalokiviä, kännykäitä ja perheen BMW:n avaimet.
Samaiset kolme rikosepäiltyä – Ashley Cumberpatch, Andrew MacDonald ja Kurtis Dilks – murtautuivat jo toukokuussa 2019 entisen Tottenhamin ja Englannin maajoukkueen keskikenttäpelaajan Tom Huddlestonen kotiin. Huddlestone ei ollut itse kotona, mutta hänen vaimonsa oli, yhdessä parin poikavauvan kanssa.
Huddlestonen vaimo pakotettiin laskemaan vauvan sängylle, kun hänet sidottiin nippusiteillä. Varkaat veivät häneltä puolen miljoonan punnan arvosta käsilaukkuja ja koruja.
Oikeudenkäynti jatkuu edelleen, eikä tuomioita ole vielä langetettu.
Ashley Cole pelasi Englannin A-maajoukkueessa 107 ottelua. Hän edusti urallaan pisimpään Arsenalia ja Chelseaa. Peliura päättyi vuonna 2019.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura