Bayern München värväämässä tavoitellun puolustajan – lääkärintarkastus jo takana?
Kuva: Getty Images
Kymmenennen peräkkäisen Bundesliigan mestaruutensa tällä kaudella voittanut Bayern München on vahvistamassa rivejään puolustaja Noussair Mazraouilla. Asiasta kertoo Sport1, jonka mukaan Ajaxin oikea laitapuolustaja on antanut Bayernille suostumuksensa siirtoon jo kauan sitten.
Siirtoekspertti Fabrizio Romano twiittasi torstaina, että 24-vuotias Mazraoui päätti siirrosta Bayerniin jo maaliskuussa, kun hän keskusteli kahteen eri otteeseen Bayernin valmentajan Julian Nagelsmannin ja seuran johtokunnan puheenjohtajan Oliver Kahnin kanssa. Romanon mukaan Mazraoui on jo suorittanut ensimmäisen osan lääkärintarkastuksestaan. Hänen lähteenään on Bildin toimittaja Christian Falk.
Sopimusta Mazraoui ei Sport1:n tietojen mukaan ole vielä allekirjoittanut, mutta lähellä sekin jo on. Sopimus on sivuston mukaan ”enää ajan kysymys”.
Koko tähänastisen uransa Ajaxissa pelanneen Mazraouin sopimus päättyy tähän kauteen, joten siirtokorvausta hänestä ei tarvitse maksaa. Mazraouista on ollut erittäin kiinnostunut tiettävästi ainakin Barcelona, joka näyttää siis jäävän nuolemaan näppejään.
Mazraoui on pelannut tällä kaudella 33 ottelua Ajaxissa. Niissä hän on tehnyt viisi ja syöttänyt neljä maalia. Mazraoui tunnetaan muun muassa erinomaisesta potkutekniikastaan.
Mazraoui on pelannut Marokon A-maajoukkueessa kaikkiaan 12 ottelua, mutta viimeksi syksyllä 2020.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
