HJK:n ulkomaalaispelaajat avasivat maalihanojaan – upea vaparipommi sinetöi voittonumerot
Kuva: Juha Tamminen
HJK sai sunnuntaina suomalaisen futiksen Klassikossa Töölöön vieraakseen Valkeakosken Hakan. Ottelu alkoi juhlallisuuksilla, kun HJK:n entinen pelaaja ja todella pitkäaikainen joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi valittiin suomalaisen jalkapalloilun Hall of Fameen.
Ottelun alussa kotijoukkue nukkui. Haka pelasi pallon pystyyn oikealle laidalle. Logan Rogerson haastoi hyvin HJK-kapteeni Miro Tenhoa ja syötti pallon maalin edustalle, jossa Lee Erwin odotti aivan liian vapaana. Erwinin kauden viides maali vei Hakan johtoon jo viidennellä peliminuutilla.
Haka sai jobinpostia vartin kohdalla, kun kapteeni Niklas Friberg loukkaantui ja joutui tulemaan vaihtoon. Hänet korvasi Tino Purme.
Tauolle mentiin lopulta 1-1-numeroissa, kun Miro Tenho viimeisteli kauden toisella maalillaan HJK:lle tasoituksen.
Toisella puoliajalla oli sitten HJK:n ulkomaalaispelaajien aika tehdä ensimmäisiään. Ensin 50. minuutilla David Browne teki kauden ensimmäisen maalinsa ja vain minuuttia myöhemmin Nassim Boujellab ylipäätään ensimmäisensä HJK:ssa.
Illan komein maali syntyi kuitenkin vasta 88. minuutilla. Tällöin asialla oli kuusi minuuttia aiemmin kentälle vaihdettu Manuel Martic, joka teki niin ikään debyyttimaalinsa HJK:ssa. Marticin maali oli todella komea ja syntyi suorasta vapaapotkusta noin 30 metristä. Itävaltalainen tykitti rohkeudella ja voimalla pallon kaukaa tolpan kautta maaliin. Tällä maalilla HJK:n voittonumeroiksi sinetöityi 4-1.
Juttu jatkuu twiittien jälkeen.
MAALI 
Kauden ensimmäiset maalit alkavat muodostua Töölön sunnuntai-illan teemaksi.
Manuel Martic pommittaa ottelun kauneimman
@hjkhelsinki johtaa 4–1.
#veikkausliiga #tunnustaväriä
#HJKHAKA
Kauden ensimmäiset maalit alkavat muodostua Töölön sunnuntai-illan teemaksi.
Manuel Martic pommittaa ottelun kauneimman
@hjkhelsinki johtaa 4–1.
#veikkausliiga #tunnustaväriä
#HJKHAKA
Kaunis ilta Töölössä, kiitos @hjkhelsinki ! 

Browne, kauden eka byyri
Boujellab, eka byyri Klubissa
Martic, eka byyri Klubissa
Ekan kerran neljä byyriä yhdessä matsissa tällä kaudella
#HJK #veikkausliiga
#HJK #veikkausliiga
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”