Katso: Everton-tähti tuuletti sarjapaikan varmistanutta maalia omalaatuisella tyylillä
Kuva: Getty Images
Everton varmisti torstai-iltana paikkansa Valioliigassa myös ensi kaudeksi, kun joukkue kaatoi kotikentällään Crystal Palacen 3-2-lukemin.
Odotuksiin nähden pahasti alisuorittanut Everton oli vielä puoliajalla 0-2-tappiolla ja jännitys sarjapaikan suhteen oli siirtymässä sunnuntaina pelattavalle päätöskierrokselle.
Everton kuitenkin tarjosi Goodison Parkin yleisölle kauden viimeisellä kotikentällä pelatulla puoliajalla melkoisen näytelmän.
Michael Keane teki heti toisen jakson alkajaisiksi kavennusmaalin, ja vartti ennen loppua Richarlison toi isännät tasoihin.
Riemu repesi viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Demarai Grayn vapaapotku tavoitti Dominic Calvert-Lewinin, joka puski 3-2-voittomaalin. Evertonin pelaajat juhlivat maalia kuin mestaruutta, ja myös innokkaimmat kannattajat rynnivät jo tässä kohtaa kentälle juhlimaan sarjapaikan säilymistä.
Omalaatuisimman tuuletuksen tarjosi Richarlison, joka ei juhlinut voittomaalia joukkuekavereidensa kanssa. Brasilian maajoukkuetähti laittoi oman show’n pystyyn ja veti mahaliukua täysin tilanteen ulkopuolella.
Mikäli alla oleva upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja