Katso: Joukkotappelulta vältyttiin juuri ja juuri – MLS-ottelun loppuhetkillä nähtiin rumia otteita ja kolme suoraa ulosajoa
Kuva: Getty Images
MLS:ssä nähtiin melkoinen kärhämä Sporting Kansas Cityn ja Colorado Rapidsin välisen ottelun loppuhetkillä keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa. Lisäajalla peräti neljä pelaajaa lensi punaisen kortin myötä suihkun puolelle.
Colorado haki vimmatusti tasoitusta ottelun lisäajalla, kunnes tunteet kuumenivat. Nujakka sai alkunsa, kun kaksi maalia Sportingille tehnyt Daniel Salloi veti tylysti Coloradon pelaajalta jalat alta tilanteen jälkeen.
Coloradon puolustaja Lucas Esteves juoksi kovalla vauhdilla kostamaan Salloin tempun tönäisemällä herran voimalla nurmen pintaan. Sen jälkeen torikokous oli käynnissä. Lopulta vaihtopenkiltä tultiin rauhoittelemaan riitapukareita ja näin vältyttiin joukkotappelulta.
Salloi sai potkustaan suoran punaisen kortin, kuten myös Esteves tönäisystään. Tilannetta ennen Auston Trusty oli lentänyt pihalle kahden keltaisen kortin myötä. Myös Sportingin Andreu Fontas lensi tilanteesta suoralla punaisella ulos.
Sporting piti johtonsa ja onnistui voittamaan ottelun lopulta yli kymmenen minuutin lisäajan jälkeen maalein 2-1.
Voit katsoa tapahtumat alla olevalta videolta. Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa