HELSINKI. Jan Walden on ollut kotimaisessa jalkapallossa mukana pitkään. Puoli vuotta sitten HIFK:n hallitukseen liittynyt Walden on torstaina täysin uudenlaisen tilanteen edessä.

Walden on kulkenut pitkän tien kotimaisen jalkapallon taustoissa. Ehkä parhaiten Walden muistetaan Veikkausliigan pitkäaikaisena toimitusjohtajana vuosilta 2000-2010.

Talvella Walden lähti HIFK:n toimintaan mukaan uusien omistajien pyynnöstä. Walden liittyi HIFK:n hallitukseen ja toimi seuran väliaikaisena toimitusjohtajana ennen kuin Jarno Salmivuori nimitettiin tehtävään.

Isojen ja näkyvien pestien lisäksi Waldenilla on ollut aina yksi sydämen asia kotimaisessa jalkapallossa. Suomen neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava SexyPöxyt. Walden on seuran perustajajäsen. Hän on ollut seuran toiminnassa mukana erilaisissa rooleissa aina alusta lähtien, eli vuodesta 1984 saakka.

– Periaatteessa olin siinä perustamisessa mukana, mutta lopulta ilmeni, että perustajien täytyy olla täysi-ikäisiä. Sitten piti hakea kolmanneksi allekirjoittajaksi meidän faija (Lauri Walden), Jan Walden kertoo SuomiFutis-sivustolle Bolt Areenan uumenissa.

Seuraa olivat virallisesti perustamassa Jan Waldenin lisäksi hänen veljensä Timo Walden sekä Olli Hakala. Käytännössä seuraa oli perustamassa isompi ryhmä henkilöitä.

Seuran nimi SexyPöxyt on herättänyt monissa ihmetystä ja hilpeyttä, Palloliitossa jopa pahennusta. Nimen takaa löytyy kuitenkin tarina.

– Ennen seuran perustamista pelasimme Jupperin porukkaa vastaan aina pari kertaa viikossa. Eräässä ottelussa sitten kulmapotkutilanteessa tuli se kuuluista lause. Meillä oli yksi pelaaja, jolla oli iso perse ja liian tiukat verkkarit. Vastustaja sitten sanoi pelikaverilleen, että ”ota toi sexypöxy”. Meistä se oli hyvä juttu ja se jäi sitten elämään, Walden avaa.

SexyPöxyt syntyi nuorten miesten aloitteesta ja rakkaudesta jalkapalloa kohtaan. Kaksi joukkueellista kaveriporukoita lopulta yhdistyivät ja seura oli perustettu. Waldenin mukaan joukkueen yhteinen tekijä oli Viherlaakson lukio, ja yksi erinomainen liikunnan opettaja.

Heliskosken Jyrä oli meillä liikunnanopettajana siellä. Hän oli mainio opettaja ja valmentaja, mutta ennen kaikkea hän osasi käsitellä ja kannustaa nuoria ja vähän kapinallisiakin kavereita. Heliskoski oli tosi tärkeä osa sitä, ja hän meille sanoikin sitten, että perustakaa oma joukkue.

Waldenin mukaan joukkueen jäsenet eivät oikein mahtuneet perinteisten seurojen muottiin. Syy ei välttämättä ollut niinkään jalkapallotaidoissa, vaan siinä, miten asiat koettiin ja nähtiin.

– Me olimme aika ajattelevia jalkapalloromantikkoja, eikä me ehkä siinä mielessä sitten aina mahduttu siihen peruskaavaan. Olimme moni dropouteja. Emme niinkään taitojemme takia, vaan emme oikein fiiliksen puolesta sopineet Honkaan, LePaan tai Graniin (Grankulla IFK).

”Torstaina voitan joka tapauksessa”

Walden pelasi SexyPöxyissä topparina aina vuoteen 1998 saakka, kunnes hän aloitti työt Veikkausliigassa. Pelaamisen lisäksi hän on ollut erilaisissa rooleissa seuran taustoissa, ja on sitä yhä. Ennen kaikkea nyt, kun SexyPöxyt kohtaa Suomen Cupissa Helsingin IFK:n.

Suomen Cup palautettiin täksi kaudeksi perinteiseen muotoon, jossa alasarjaseurat voivat kohdata liigajoukkueita. SexyPöxyjen kohdalla näin on historian aikana käynyt ennenkin. SexyPöxyt on pelannut cupissa muun maussa Interiä, TPS:ää ja Hakaa vastaan. Torstaina komeaan listaan saadaan HIFK.

– Olin katsomassa Pöxyjen edellistä cupin peliä paikan päällä. Tauolla soitin Mixulle (Mixu Paatelainen, HIFK:n päävalmentaja). Puhuimme IFK:n asioista ja hän kysyi, että missä minä olen. Sanoin jo silloin, että olen vakoilemassa IFK:n seuraavaa cupin vastusta.

– Jotenkin se tuntui selvältä, että jos Pöxyt menee siitä jatkoon, niin arpa tuo seuraavaksi HIFK:n. Katsoin sitten sitä cupin arvontalähetystä, ja kun se sieltä lopulta myös tuli, niin kyllä se nauratti. Nopeasti tuli fiilis, että tämä on mahtava juttu, Walden muistelee.

Torstaina Waldenilla on kaksi kaulahuivia kaulassaan, HIFK:n ja SexyPöxyjen. Walden ei kiertele sitä, etteikö sympatiat torstaina olisi SexyPöxyjen puolella. Toisaalta tilanne on herralle täydellinen.

– Vaikka miten yrittäisin käännellä asiaa, niin kyllä pelin käynnistyessä se pöxysydän vaan on niin iso, ettei sitä voi tukahduttaa. Samaan aikaan tämä on turvallinen juttu siinä mielessä, että ensi torstaina minä voitan joka tapauksessa.

– Jos Pöxyt voittaa, se on jotain niin ihmeellistä, ettei niin pitäisi edes käydä. Tasoero on kuitenkin niin iso. Sitten taas, jos HIFK voittaa ja etenee 16 parhaan joukkoon, niin se on hyvä suoritus. IFK:lla on mahdollisuus päästä Euroopan kentille, SexyPöxyillä ei sitä samaa mahdollisuutta käytännössä ole.

SexyPöxyt pelaa kotiottelunsa normaalisti Laaksolahdessa, mutta kentän katsomot ovat vielä remontin jäljiltä työn alla. Lopulta ottelu vietiin Bolt Arenalle, johon Walden odottaa noin 500 katsojaa. Myös mainospaikat ovat menneet kuumille kiville. Cupin ottelu on siis SexyPöxyjen kotiottelu.

– SexyPöxyille tämä on iso asia. Haluamme tehdä tästä mieleenpainuvan tapahtuman.

Suomen Cupin viidennen kierroksen ottelu SexyPöxyt – HIFK pelataan helatorstaina 26.5. kello 13 Bolt Arenalla. SuomiFutis.com on ottelun yhteistyökumppani.