Pikkuhuuhkajien ex-kapteeni teki avausmaalinsa Islannissa – veikkausliigakonkari urakoinut isoja minuutteja

Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta taannoin kipparoinut Dani Hatakka teki tammikuussa erikoisen ja vähän yllättävänkin pelaajasiirron, kun hän solmi kaksivuotisen sopimuksen islantilaisen Keflavikin kanssa. Ainakin peliaikamielessä siirto on ollut onnistunut, sillä Hatakka on saanut alkukauden aikana runsaasti peliaikaa.
28-vuotias Hatakka on pelannut Keflavikin avauskokoonpanossa kauden kaikissa kahdeksassa sarjaottelussa, ja on huhkinut keskuspuolustuksessa kunkin pelin myös alusta loppuun. Jo ennen sarjakauden alkua Hatakka pelasi kolme täyttä 90-minuuttista Islannin Cupissa.
Tilastoista näkee, että Hatakka on todella hankittu pelaamaan, sillä maksimiminuutit kauden 11 ottelusta on todellinen luottomiehen merkki.
Sunnuntaina Hatakka sai myös tärkeän onnistumisen, sillä hän viimeisteli Keflavikille loppunumeroiksi jääneen 2-1-voittomaalin eurokentiltä tuttua Hafnarfjorduria vastaan. Maali oli Hatakan ensimmäinen Islannin pääsarjassa.
Keflavik säilyi viime kaudella vain niukasti sarjassa, ja hävisi tämän liigakauden ensimmäiset neljä peliään. Seuraavista neljästä pelistä on kuitenkin karttunut jo seitsemän pistettä, joten vire alkaa olla löytymässä.
Veikkausliigassa Hatakka ehti karruttaa ennen lähtöään 165 ottelun kokemuksen, seuroinaan Honka, SJK ja KuPS. Pikkuhuuhkajissa Hatakka pelasi aikanaan jopa 28 ottelua (6 maalia), mutta A-maajoukkueessa häntä ei ole nähty.
Islannin pääsarja on UEFA:n seurajoukkueiden maarankingissa vasta sijalla 52 kaikkiaan 55 maan joukossa. Suomi on sijalla 44. Islannin A-maajoukkueessa on vain muutama maan omassa sarjassa pelaava pelaaja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat