Samppanjaa ja sikaria – Zlatan otti yleisönsä mestaruusjuhlissa niin kuin vain Zlatan voi

Zlatan Ibrahimovic teki sen. 40-vuotias ruotsalaislegenda lupasi AC Milaniin palatessaan, että hän johdattaisi joukkueen jälleen pokaaliin, ja niin hän myös teki. Milan palasi sunnuntaina Serie A:n mestariksi ensimmäisen kerran 11 vuoteen – ja ensimmäisen kerran sitten Zlatanin joukkueesta lähdön.
Nyt koko jalkapallomaailma odottaa, olivatko pelit Zlatanin osalta tässä. Voi olla, että pelaajaura jatkuu, voi olla, että ei. Jonkinlaista roolia jalkapallon parissa Zlatanille on varmasti vielä tarjolla, jos vain mies itse haluaa.
Milanin voitonjuhlista Zlatan otti totisesti kaiken irti. Kun mestaruus oli varmistunut ja kenttä tyhjentynyt spontaanin pitch invasionin jälkeen, oli vuorossa hetki, kun Milanin pelaajat tulivat yksi kerrallaan pukusuojan tunnelista fanien juhlittavaksi ja mestaruusmitaleita vastaan ottamaan.
Kun tuli Zlatanin vuoro, asteli hän kentälle samppanjapullon kanssa, ja suihkutteli kuohujuomaa Milanin fanien ylle kuin formulakuski konsanaan. Toisessa kädessään ruotsalaisella oli paksu sikari, jota hän tuprutteli mestaruuden kunniaksi. Zlatan tekemässä Zlatanin kaltaisia juttuja.
Zlatan tuuletti mestaruuden sinetöineessä ottelussa myös maaliakin, mutta osuma hylättiin, koska pelinrakentelussa oli ollut niukka paitsio.
𝐙𝐥𝐚𝐭𝐚𝐧 𝐬𝐢𝐞𝐧𝐝𝐨 𝐙𝐥𝐚𝐭𝐚𝐧.
◎ Wins Ligue 1 four times with PSG
◎ Wins the Europa League and League Cup with Manchester United
◎ Broke the MLS single-season goalscoring record
◉ 2021/22: Zlatan wins Serie A with Milan, their first league title since he left.
A 38-year-old Zlatan Ibrahimović returned to a struggling Milan team. Today, the 40-year-old helps them lift their first Serie A title in 11 years
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS