Takavuosina menestystä niittänyt Ranskan suurseura viittä vaille putoaja – pahiten vuotanut puolustus moneen vuosikymmeneen
Kuva: Getty Images
Perinteikäs Ranskan takavuosien suurseura Girondins Bordeuax on viittä vaille valmis putoaja Ranskan pääsarja Ligue 1:stä. Putoamispeikko otti entistäkin tiukemman kuristusotteen, kun Bordeaux hävisi sunnuntaina Angersille vieraissa maalein 1-4. Suoran säilyjän paikalle Bordeaux ei voi enää nousta, ja karsijan paikalla oleva Saint-Étienne on kahden pisteen päässä. Bordeaux’lla on pelaamatta kaksi ja Saint-Étiennellä kolme peliä.
Bordeaux voitti ranskanmestaruuden vielä 13 vuotta sitten (kaudella 2008-2009), ja on juhlinut mestaruutta kaikkiaan kuusi kertaa. Ranskan Cupin se valloitti viimeisimmän kerran kaudella 2012-2013. Bordeaux on yltänyt myös kerran, kaudella 1995-1996, UEFA Cupin loppuotteluun. Bordeaux on pelannut yhtäjaksoisesti pääsarjatasolla nyt 30 vuoden ajan.
Bordeaux’n erittäin lähellä olevan putoamisen taustalla on käsittämättömän pahasti vuotanut puolustus. Sen verkkoon on tehty tällä kaudella peräti 89 maalia 36 ottelussa. Määrä on 19 maalia enemmän kuin toiseksi eniten päästäneellä Saint-Étiennellä.
89 päästettyä maalia on myös suurin yhden kauden aikana päästetty maalimäärä Ligue 1:ssa sitten kauden 1977-1978, jolloin Rouen päästi 91 maalia. Huono uutinen Bordeaux’lle on, että pelejä on vielä kaksi jäljellä, joten se voi helposti ohittaa viimeisten kierrosten aikana myös Rouenin.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
89 - Bordeaux a encaissé 89 buts en Ligue 1 cette saison, pire total pour une équipe sur un même exercice depuis Rouen en 1977/78 (91 en 38 rencontres). Bérézina. #SCOFCGB
2 - Lyon are guaranteed to finish outside the top 4 of the Ligue 1 for the second time in the last three seasons, having done so only once in the previous 21 (5th in 2013/14). Downgraded. #FCMOL
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi on nyt jalkapalloseuran omistaja
- Huipputasolla pelannut maalivahti Alexander Manninger on kuollut 48-vuotiaana
- Harvinainen käänne: HJK teki tappiota ensi kertaa vuosiin
- AC Oulu putosi Suomen Cupista heti kättelyssä – Isokangas: ”Kyllähän tämä tulos on pettymys”
- Katso: Matti Peltola iski komean maalin
- Jari Litmaselta tiukka ulostulo MTV:llä: ”Niihin ei pitäisi puuttua”
- Seitsemän maalia ja dramaattinen loppu: Bayern München pudotti Real Madridin
- Mikä oli Lionel Messin osuus valmentajan lähdössä? – Sisäpiiristä uusi paljastus
- Haastattelu: IF Gnistanin Danny Pérez tähtää Venezuelan A-maajoukkueeseen
- Ranskalle kova kolaus – hyökkääjä sivuun MM-kisoista
- Julkisuuden henkilöistä tuttu Gilla FC tiedottaa: iso muutos!
- Jari Litmaselta tiukka ulostulo MTV:llä: ”Niihin ei pitäisi puuttua”
- Veikkausliiga-seuran päävalmentaja myönsi: vitosdivarin joukkue aiheutti isoja vaikeuksia
- Mikä oli Lionel Messin osuus valmentajan lähdössä? – Sisäpiiristä uusi paljastus
- Seitsemän maalia ja dramaattinen loppu: Bayern München pudotti Real Madridin
- Jättiyllätys: Lionel Messin mestarivalmentajalta odottamaton sokkipäätös
- Napolin omistajalta raju visio – punaiset ja keltaiset kortit pois jalkapallosta
- Katso: Matti Peltola iski komean maalin
- Haastattelu: IF Gnistanin Danny Pérez tähtää Venezuelan A-maajoukkueeseen
- Toni Korkeakunnas debytoi Panevėžysin peräsimessä – sai punaisen kortin: ”Se oli vähän turhaa”

