Argentiinalta myrskyvaroitus kohti MM-kisoja – topparilegenda hyvästeli maaottelufutiksen tylyn tappion myötä
Kuva: Getty Images
Historian ensimmäinen ”Finalissima” hallitsevan Euroopan-mestarin ja hallitsevan Etelä-Amerikan mestarin kesken pelattiin keskiviikkoiltana Wembleyllä. Ottelun arvovaltaa himmensi hieman se, ettei euroopanmestari Italia selviytynyt Qatarin MM-kisoihin, mutta harva silti uskoi ottelun ratkeavan jopa kolmen maalin erolla.
Argentiina aloitti maalinteon 28. minuutilla, kun Lautaro Martínez pani pallon pussiin Lionel Messin esityöstä. Reilu vartti myöhemmin oli Lautaron vuoro tarjoilla, ja nyt maalintekijänä nimensä kirjoitutti tilastoihin Ángel di María.
Italia oli alakynnessä koko ottelun, mutta loppunumerot 3-0:aan Argentiina sinetöi vasta lisäajan 4. minuutilla. Syöttö merkittiin jälleen Messille, ja viimeistelystä vastasi tällä kertaa Paulo Dybala.
Messi oli ottelussa elementissään ja pyöritti hyvin Argentiinan peliä. Pokaali oli hänelle kaikkiaan ammattilaisuran 40:s. Argentiinan selvää voittoa voi pitää puolestaan jopa jonkinlaisena myrskyvaroituksena, sillä ottelu oli Albicelestelle jo 32. perättäinen tappioton peli.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
WDWDWWDWWDWDDDWWWWD
WWDWWWDWWWD
Copa America winners, Finalissima champions, and 32 games unbeaten for Argentina.
Copa America winners, Finalissima champions, and 32 games unbeaten for Argentina.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat


