Carlos Tévez lopetti uransa – syynä isän kuolema: ”Menetin pelihalut”
Kuva: Getty Images
Carlos Tévez on lopettanut pelaajauransa.
38-vuotias Tévez ilmoitti päätöksestään myöhään perjantai-iltana argentiinalaismediassa.
Tévez ehti olla vapaana agenttina viime kesästä lähtien, kun hän jätti Boca Juniorsin.
Argentiinan A-maajoukkueessa 76 ottelua pelannut Tévez edusti urallaan muun muassa Manchester Unitedin, Manchester Cityn ja Juventuksen kaltaisia huippuseuroja.
– Nautin elämästäni, perheestäni ja omista asioistani. Pelasin pitkään. Olen lopettanut urani. Voin varmistaa sen. Minulle tarjottiin vaikka mitä, mutta ne olisivat olleet liian suuria muutoksia perheelleni, Tévez viittasi saamiinsa tarjouksiin América TV:n haastattelussa.
Tévezin isä menehtyi helmikuussa 2021. Tévez kertoi menettäneensä motivaation jalkapalloa kohtaan isänsä kuoleman jälkeen.
– Pelaajana olen jo antanut kaiken annettavissa olleen. Siksi olen rauhallinen tekemäni päätöksen jälkeen. Isäni kuoltua menetin pelihalut. Eräänä päivänä nousin sängyistä ja sanoin itselleni, etten pelaa enää jalkapalloa ammatikseni. Soitin agentilleni ja kerroin päätöksestäni. Perheeni ei ymmärtänyt päätöstäni. Sitten sanoin heille, etten halua pelata enää, koska menetin ykkösfanini, Tévez totesi viitaten isäänsä.
Tévez voitti urallaan jopa 27 pokaalia. Hän voitti urallaan kerran Valioliigan maalikuninkuuden.
Lähteet: Olé, TNT Sports Argentina
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Son Heung-min pyysi Etelä-Korean faneilta anteeksi ja esitti heille yhden pyynnön
- LIVESEURANTA: Norsunluurannikko ja Norja iskevät yhteen illalla
- Graham Potter: Ranskalla ei ole heikkouksia – ”Meidän täytyy pelata elämämme ottelu”
- Hollanti putosi – Ronald Koeman puolusti systeemiään: ”Voitte ajatella taktiikoista mitä haluatte”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Casemiro kertoi Brasilian avaimen voitossa Japania vastaan: ”Se oli tärkeintä”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Etelä-Korean eronnut valmentaja sai tappouhkauksia – lentokentällä toistasataa poliisia
- Kai Havertz musertui Saksan pudottua MM-kisoista: ”Olen sanaton”
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Verta, kyyneliä ja dramaattinen pilkkukisa – Marokko pudotti Hollannin MM-trillerissä
- Brasilian hyökkääjä provosoi japanilaispelaajaa käsimerkeillään – tästä oli kyse