Helmarien EM-avausvastustajalle karmea takaisku – tähtipelaaja ulos kisoista
Kuva: Getty Images
Helmarien alkulohkovastustaja Espanja on kokenut karmean takaiskun reilut kolme viikkoa ennen naisten EM-turnauksen alkua. Espanjan jalkapalloliitto RFEF on tiedottanut, että maajoukkueen tähtipelaaja Jenni Hermoso on kärsinut oikean polvensa sisäsivusiteen revähdyksen. Polvivamma on sen verran vakava, ettei 32-vuotias kärkipelaaja pysty EM-kisoissa pelaamaan.
Espanja on juuri aloittanut EM-kisoihin valmistavan leirin. Päävalmentaja Jorge Vildan odotetaan nimeävän vielä tiistai-illan aikana Hermosolle korvaajan joukkueessa.
Madridilaislähtöinen Hermoso kärsi loppukauden aikana ikävistä loukkaantumisista, sillä häneltä jäi väliin myös Espanjan cupin loppuottelu. EM-kisoista ulos jääminen on varmasti silti vielä suurempi pettymys. Toki Hermoso on urallaan jo kahdet EM- ja kahdet MM-kisat pelannut.
Jenni Hermoso on voittanut urallaan viisi kertaa naisten La Ligan maalitilaston, ja hän on 70 tekemällään maalilla (68 ottelussa) Espanjan maajoukkuehistorian paras maalintekijä. Kun Hermoson nykyinen seura Barcelona voitti kaudella 2020-2021 Naisten Mestarien Liigan, valittiin Hermoso kilpailun parhaaksi hyökkääjäksi.
Hermoso sijoittui myös vuoden 2021 Ballon d’Or -äänestyksessä kakkoseksi. Edelle ylsi vain Hermoson seura- ja maajoukkuetoveri Alexia Putellas.
Suomi aloittaa urakkansa EM-kisoissa 8.7. Espanjaa vastaan. Lohkon muut maat ovat Tanska ja Saksa. Myös Saksan joukkueesta on kova pelaaja poissa polvivamman takia, sillä 30-vuotias pelintekijä Dzsenifer Marozsan joutui jäämään sivuun toukokuun alussa saamansa polven ristisidevamman takia.
Lähde: Sport
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa