Veikkausliigan maalipörssi jäi kesäkuun maaottelutauolle lähdettäessä suomalaiskomentoon. Kuuteen maaliin on kauden tässä vaiheessa pystynyt kaksi pelaajaa. KuPS:n Tim Väyrynen on maalikuninkuuden jo vuonna 2013 voittanutkin, ja häntä osattiin maalipörssin kärkisijoille povatakin. 19-vuotiaan Kai Meriluodon tehot ovat silti olleet monille yllätys, joskaan ei välttämättä hänelle itselleen.

– Kun aloitin Ilveksessä, mietin, että osaan tehdä maaleja ja pystyn tekemään niitä Veikkausliigassakin. Tähtään kyllä aina ihan sinne (maalipörssin) kärkeen, Meriluoto kertoi SuomiFutikselle puhelimitse.

– En tiedä, oliko se realistista, mutta aina tavoitteeni eivät ole realistisia. Tähtään niihin silti. Ajattelin kyllä, että pystyn taistelemaan maalipörssin kärkipaikoista.

Kuten nyt on nähty, on Meriluodon tavoite todellakin ollut realistinen. Kuusi maalia kahdeksassa veikkausliigaottelussa on erittäin vakuuttava näyte viimeistelytaidosta. Yksi peli jäi hyökkääjältä väliinkin, sillä lainalla Ilveksessä pelaavalla Meriluodolla ei ollut pelilupaa hänen pelaajaoikeutensa omistavaa HJK:ta vastaan.

LUE MYÖS: ”Mitään tekosyitä ei ole” – Tutulle kentälle palaava Kai Meriluoto uskoo Pikkuhuuhkajien voittoputken jatkumiseen

On ymmärrettävää, että Meriluoto itsekin on tyytyväinen tähänastiseen onnistumiseensa lainapestillä. Aivan täyttä kymppiä hän ei itselleen silti arvosanaksi anna.

– Jos antaisin kympin, olisin ihan helposti ykkönen, mutta kyllä sinne kasiin-ysiin mennään. Yllättävän paljon on tullut vastuuta täällä. En olisi sitä olettanut.

– Jos minulle olisi sanottu viime kauden lopussa, että ensi kaudella pelaat Veikkausliigassa ja avaat jokaisen pelin, olisin ollut vähän, että ”häh”. Tosi tyytyväinen olen siihen, miten paljon vastuuta olen Ilveksessä saanut.

”HJK:ssa on näin nuoren vaikeaa saada minuutteja”

Näyttöjä Meriluoto on antanut viimeistelytaidoistaan jo aiempinakin vuosina alemmilla sarjatasoilla, joten läpimurto pääsarjassa oli tavallaan vain ajan kysymys. Kaudella 2020 Meriluoto teki HJK Klubi 04:lle Kakkosessa 14 maalia vain 15 pelissä. Hänet valittiin Kakkosen B-lohkon vuoden pelaajaksi, ja Meriluodon kotikunta Siuntio palkitsi hänet vuoden 2020 urheilusuorituksesta.

Kaudella 2020 Meriluoto teki myös RoPS:n verkkoon ensimmäisen maalinsa Veikkausliigassa, vaikka sai pelata kolmessa ottelussa vain 25 minuuttia. Kausi 2021 puolestaan vierähti kokonaan Ykkösessä. 24 ottelussa Meriluoto heilutti verkkoa seitsemän kertaa. Sitä hän sanoo osanneensa odottaa, ettei paikkaa HJK:n edustusjoukkueesta täksi kaudeksi aukea, vaan peliaikaa on tänä vuonna haettava lainalta.

– En ollut viime kaudella varmaan yksissäkään treeneissä Klubin edarin kanssa. Osasin siitä päätellä, ettei minulle ollut minuutteja tulossa. Kai se vähän oli pettymys, mutta HJK:ssa on aika vaikeaa näin nuoren saada minuutteja, Meriluoto myönsi.

– Kyllä se aika yleistä on, että kun on pelannut Klubi 04:ssä hyvin ja noussut edaririnkiin, niin laina tulee eteen. Osasin odottaa, kun tein Klubin kanssa jatkosopparin, että seuraavina vuosina lähden lainalle. Nyt se sitten tapahtui.

– Oli kaikin puolin paras ratkaisu mennä lainalle ja etenkin Ilvekseen, joka on tosi hyvä seura, varsinkin nuorelle pelaajalle, nuori hyökkääjä kiitteli.

Pieni harmi Meriluodolle lainakaudella on tietysti se, että ensimmäisiä europelejään hän ei vielä tänä vuonna vyölle saa.

– On se tietenkin harmi. Ne on kuitenkin niin isoja ja hienoja pelejä, että niitä haluaisi pelata. Minulla on silti diili vielä ensi kaudella HJK:n kanssa, joten saa nähdä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Monipuolisuus hyökkääjän valttina

Meriluoto on pelannut Ilveksessä peräti neljällä eri pelipaikalla: molemmilla laidoilla, kärjessä ja kymppipaikalla. Mikä parasta, tulosta ja tehoja on tullut kaikkialla. Monikäyttöisyydestä on varmasti hyötyä niin Ilveksen kokoonpanoa valittaessa kuin maajoukkuevalintoja tehdessäkin.

– Se kertoo siitä, että minuun luotetaan. Myös niitä maaleja on tullut, ja se on tietysti kärjelle se tärkein asia. Tosi kivaa on ollut Ilveksessä pelata, Meriluoto kiittelee.

Lempipelipaikan nimeäminen ei ollutkaan Meriluodolle mikään helppo tehtävä.

– Paha kysymys, koska olen tykännyt kaikista pelipaikoista aika paljon. Me ollaan pelattu viimeiset pelit kahdella kärjellä ja yhdellä kympillä, ja olen ollut toinen kärki Tucon kanssa. Se on ollut tosi jees. Menen välillä pystyyn ja välillä tulen siihen taskuun. Kyllä se on ehkä niistä paikoista paras.

Kai Meriluodon maalintekotaidot on saanut tällä kaudella kokea muun muassa VPS 23. huhtikuuta. Kuva: Juha Tamminen

– Kympissäkin on tietyllä tavalla erilainen rooli, josta myös tykkään. Siinä on enemmän linjojen välissä ja pääsee osallistumaan peliin enemmän kuin kärjessä, jossa ei pääse niin paljon palloon. Tykkään olla pallollisena, joten kymppinäkin oli kivaa pelata. En ollut sitä paikkaa pelannut moneen vuoteen.

– En ole mikään yksi yhtä vastaan -haastaja, joten laidalla pelatessa leikkasin aika paljon keskelle, joten sekin oli vähän kuin olisi toisena kärkenä pelannut. Ihanteellinen paikka on sellainen, jossa pystyn tekemään juoksuja linjan taakse ja tulemaan vähän alemmas. Siinä toisena kärkenä on ehkä paras, Meriluoto analysoi toiverooliaan.

Suomen Cupin katastrofi ei hevillä unohdu

Yhdessä hyvin erikoisessa, laajaa kansainvälistäkin huomiota saaneessa ottelussa Meriluoto sai olla tällä kaudella mukana. Se peli oli tietysti Suomen Cupin ottelu, jossa Ilves putosi omalle reservijoukkueelleen dramaattisesti, kun ykkösjoukkue teki lisäajalla karmaisevan oman maalin. Meriluoto oli pelissä Ilveksen avauskokoonpanossa, mutta tuli vaihtoon vartti ennen täyttä aikaa. Ottelua ei selvästikään ollut mukava muistella.

LUE MYÖS: Pikkuhuuhkajien maailmankansalainen aloitti jalkapallon Ranskassa – nyt hän haluaa viedä Suomen EM-kisoihin, mutta ovi on auki vielä toisellekin maalle: ”Katsotaan, jos Japani kiinnostuisi”

– Se oli tietenkin tosi suuri pettymys. Oman urani toistaiseksi pahimpia kokemuksia, Meriluoto tiivisti.

– Oli se paha juttu hävitä omalle reservijoukkueelle. Se peli ratkesi minun mielestäni jo ennen sitä meidän omaa maalia. Eka puoliaika oli ihan hirveää, eikä oikeastaan kukaan kentällä näyttänyt minkäänlaista yritystä.

– Se oli kaikin puolin tosi huono esitys meidän koko joukkueelta. Olisi pitänyt jokaikisen suhtautua ihan eri tavalla siihen peliin. Minusta tuntuu, että lähdettiin vähän sillä asenteella, että ”tämä on peli meidän kakkosjengiä vastaan, joten voidaan ottaa vähän rauhallisemmin”. Se näytti siltä, että kukaan ei yrittänyt tehdä mitään juoksuja eikä kentällä oikeastaan edes tapahtunut mitään. Se oli aika hirveä pettymys.

Pelin jälkeen Ilveksen ykkösjoukkueen pukukopissa oli hiljaista ja ”tosi haikea fiilis”. Seuraavan päivän palaverissa valmentaja Toni Kallio jo vähän muistutteli siitä, mitä edellispäivän ottelussa oli tapahtunut.

– Siinä tuli vähän huutoa, ja se oli tietenkin hyväksyttävää, Meriluoto sanoi.

– Kyllä sieltä kakkosjoukkueen pelaajiltakin varmaan jotain kuittia tuli. Se on ihan normaalia, sillä ne kaikki haluaa olla meidän paikoilla edustusjoukkueen kopissa. Ymmärrän sen, jos tuollaisen pelin jälkeen haluaa vähän kuittailla.

”Onnennumero” 42

Meriluoto pelaa Ilveksessä isolla pelinumerolla 42. Mitään sen kummempaa tarinaa numeroon ei liity, mutta mitäpä sitä hyvää numeroa vaihtamaan, kun tulosta ja maaleja tulee.

– Eka numeroni (kasvattajaseura) KyIF:ssä oli 52, ei 42. Pelasin sillä, kunnes tulin Klubin B-junnuihin. Numeroni Klubi 04:ssä oli 42 ja tein ekan veikkausliigamaalini sillä numerolla. Sitten se jäi ja aloin tykätä siitä numerosta tosi paljon. Pyysin sen sitten Ilveksessäkin.

– Nyt on tullut sillä maaleja, joten se on tavallaan onnennumero, Meriluoto kertoi.

Meriluoto voidaan nähdä tositoimissa tiistaina, kun Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtaa Helsingissä Bolt Arenalla tärkeässä EM-karsintaottelussa Azerbaidzhanin. Kello 16 alkavaa ottelua voi seurata suorana Yle Areenasta.