Lähde: Onni Valakarista tehtiin yli miljoonan euron tarjous – seuralta tyly vastaus
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajissa vähäiselle vastuulle kesäkuun otteluissa jäänyt Onni Valakari kiinnostaa siirtomarkkinoilla. Seuran tiedottajan mukaan Valakarista tehtiin yli miljoonan euron tarjous.
Valakari, 22, pelasi vahvan viime kauden kyproslaisessa Pafosissa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja pelasi yhteensä 26 sarjaottelussa, joissa syntyi kymmenen maalia ja neljä maalisyöttöä. Cupin puolella tuli kaksi ottelua, joissa syntyi yksi maali.
Pafos sijoittui Kyproksen pääsarjassa lopulta kuudenneksi jääden ilman europelejä. Valakarilla on vielä vuosi jäljellä sopimustaan seuran kanssa.
Kyproslaisen Sport FM -median mukaan Valakarista riittää kiinnostusta. Pafosin tiedottaja kertoi, että seura on hylännyt jo ainakin yhden tarjouksen suomalaisesta. Transfermarktin mukaan Valakarin markkina-arvo on tällä hetkellä 1,5 miljoonaa euroa.
– Saimme hyvän tarjouksen Onnista, yli miljoona euroa. Seuran johto pitää häntä kuitenkin hieman arvokkaampana. Hän on nuori ja kehittyvä pelaaja, jonka uskomme auttavan joukkuetta, mutta jos jotain hyvää ilmaantuu, emme sulje mitään pois, seuran tiedottaja Polyvios Paliouras kommentoi Sport FM:lle.
Lähde: Alphanews
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan