Dennis Salanovic jättää AC Oulun. Liechensteinin maajoukkuemies poistuu Veikkausliigasta sopimuksensa päättyessä.

Salanovicin, 26, sopimus on loppumassa kesäkuun lopussa. Laituri olisi ollut itse valmis jatkamaan seurassa, mutta Oulu jätti käyttämättä sopimuksen option lisävuodesta.

– Seura päätti olla käyttämättä optiota, itse olisin halunnut jatkaa joukkueessa, Salanovic kommentoi ACOTV:lle.

Salanovic on kärsinyt viime aikoina suurista loukkaantumisongelmista. Liechensteinlainen on esiintynyt tällä kaudella vain neljässä veikkausliigaottelussa.

Uran tulevaisuus on vielä auki, mutta mahdollisuus Suomessa jatkamisesta pysyy vaihtoehtona.

– Jokunen kysely on tullut Suomesta, mutta myös muista maista – kaikki on kuitenkin ollut hyvin alustavaa, Salanovic vihjasi.