MTV näyttää yli 20 ottelua Qatarin MM-lopputurnauksesta: ”Jalkapallo kuuluu urheilusisältöjemme kivijalkoihin”
Kuva: Getty Images
Jalkapallon MM-lopputurnaus pelataan marras-joulukuussa Qatarissa. Kisat potkaistaan käyntiin 21. marraskuuta. Finaali pelataan 18. joulukuuta.
Yle ja MTV televisioivat turnauksen Suomessa.
MTV tiedotti tiistaina näyttävänsä kanavillaan 22 kisaottelua. Otteluista 20 näkyy MTV3:lla ja kaksi samaan aikaan pelattavaa kamppailua Subilla. Lisäksi kaikki 22 ottelua ovat nähtävissä myös C Moressa ja MTV Katsomossa.
MTV näyttää kanavillaan muun muassa kaksi neljännesvälieräottelua, yhden puolivälierän, välierän ja pronssiottelun. Finaali nähdään Ylen kanavilla.
MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero odottaa innolla turnauksen televisioimista.
– Odotamme innolla sitä, että pääsemme välittämään suomalaisille tätä maailman suurinta urheilutapahtumaa yhdessä Ylen kanssa. Meillä on pitkä kokemus suurten urheilutapahtumien tuottamisesta – tuoreimpana esimerkkinä katsojaennätyksiä rikkoneet jääkiekon MM-kotikisat.
– Jalkapallo kuuluu urheilusisältöjemme kivijalkoihin. Muun muassa Mestarien liigasta tuttu huipputiimimme toimii pohjana FIFAn jalkapallon MM 2022 -kilpailujen laajentuvalle asiantuntijajoukolle. Jalkapallon MM-lopputurnaus on tämän upean urheiluvuoden täydellinen huipennus, Autero totesi MTV:n tiedotteessa.
MTV:n on määrä julkaista studiotiiminsä myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa