The Athletic: Jatkosopimustarjous ei miellyttänyt – Mohamed Salah valmis jättämään Liverpoolin ensi kesänä vapaana agenttina
Kuva: Getty Images
Mohamed Salah’n nykyinen sopimus Liverpoolin kanssa päättyy vuoden kuluttua.
Osapuolet eivät ole vieläkään päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Salah paljasti viime viikolla jäävänsä joka tapauksessa ensi kaudeksi Liverpooliin – syntyi uutta sopimusta tai ei.
The Athleticin saamien tietojen mukaan Salah ja hänen edustajansa eivät pitäneet Liverpoolin jatkosopimustarjouksesta. Seura tarjosi Salah’lle 15 prosentin palkankorotusta, mutta pelaajan mielestä se ei kuvasta hänen nykyistä arvoaan. Lähde kertoo Salah’n haluavan nousta maailman kuudenneksi parhaiten palkatuksi pelaajaksi.
The Athleticin mukaan Salah jättää Liverpoolin vapaana agenttina ensi kauden jälkeen, jos jatkosopimusta ei synny. Siinä tilanteessa hän haluaisi jäädä Valioliigaan ja siten siirtyä Liverpoolin kilpailijoiden riveihin.
Liverpoolin ja Salah’n edustajat ovat neuvotelleet jatkosopimuksesta kasvotusten edellisen kerran viime joulukuussa. Silloin kummatkin huomasivat, miten kaukana molempien vaatimukset ovat toisistaan.
Salah on onnellinen, mutta hän tuntee ansaitsevansa paremman sopimuksen, joka kuvastaisi paremmin hänen nykyistä tasoaan pelikentillä.
The Athleticin mukaan Salah olisi valmis allekirjoittamaan kaksivuotisen jatkosopimuksen Liverpoolin kanssa, jos seura tarjoaa pelaajaa miellyttäviä sopimusehtoja.
Salah on edustanut Liverpoolia viiden vuoden ajan. 254 ottelussa on syntynyt 156 maalia ja 63 maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen