Veikkausliigan tyveen ajautunut FC Lahti julkisti uuden päävalmentajansa: ”Haluamme saada muutoksen aikaan heti”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigakaudella pelaamistaan 12 ottelusta vain kaksi voittoa kaivanut FC Lahti jatkaa tarpomista seuraavaksi Mikko Mannilan komennossa. Seura julkisti porilaisen pestin sunnuntaina. Sopimus kattaa kaudet 2022 ja 2023, sekä option kaudesta 2024.
-Olen todella innoissani ja otettu tästä mahdollisuudesta. Viime kauden jälkeen minulla on kova palo päästä takaisin valmentamaan ja tulen Lahteen tarmokkain mielin aloittamaan uutta prosessia. Suunta tulee tuloksellisesti muuttumaan, vaikka tämän hetkinen tilanne on haastava. Joukkueessa on paljon potentiaalia, Mannila sanoo.
Lahtelaisten uusi luotsi valmensi viimeksi Rovaniemen Palloseuraa, jonka lisäksi valmennuskokemusta löytyy HJK:n organisaatiosta, FC Jazzista ja Porin Palloilijoista.
-Mikko Mannilan nimi on ollut meillä pitkään seurannassa ja olemme iloisia saadessamme hänet nyt Lahteen. Haluamme saada muutoksen aikaan heti, mutta samalla rakentaa myös tulevaa. Uskon, että Mikko on paras henkilö tähän tehtävään, sanoo FC Lahden puheenjohtaja Mika Halttunen.
Lahti irtisanoi Ilir Zenelin päävalmentajan paikalta juhannusaaton aattona, musertavan FC Inter -tappion jälkimainingeissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle