Aiemmin Xaviin verratun pelinrakentajan alamäki jatkuu: jätettiin ulos Juventuksen harjoitusringistä

Juventus haluaa jättää hyvästit Arthurille. Brasilialaiselta keskikenttäpelaajalta jää väliin Yhdysvalloissa järjestettävä harjoituskiertue. Juve kohtaa ystävyysotteluissaan Barcelonan ja Real Madridin lisäksi meksikolaisen Guadalajaran. Ottelu Guadalajaran ja Juventuksen välillä pelataan perjantaina. Torinolaisjoukkueen kokoonpano matkustaa Amerikkaan torstaina.
Virallinen syy Arthurin poissaololle on loukkaantuminen, mutta Corriere dello Sport tietää kertoa, että Juventus yrittää aktiivisesti vuokrata häntä säästyäkseen taloudellisilta tappioilta. Kuten esimerkiksi Tottenham ja Barcelona ovat tänä kesänä osoittaneet, osa valmentajista ei halua osallistaa harjoituksiin pelaajia, jotka ovat lähtökuopissa.
Vaihtelevalla menestyksellä siirtohuhuista raportoiva Tuttomercato väittää, että Arsenal ja Juventus olisivat jo käynnistäneet neuvottelut. Arsenalin manageri Mikel Arteta suosii samankaltaista pallonhallintaan nojautuvaa pelitapaa, jonka Barcelona popularisoi 2000-luvun lopulla.
25-vuotias Arthur saapui Juveen juuri Barcelonasta syyskuussa 2020. Toiseen suuntaan liikkui Miralem Pjanić. Kauppaan liittyi pientä suhmurointia finanssipuolen asioiden kanssa, sillä se oli kirjanpidollinen kikka, jolla kierrettiin FFP-sääntöjä. Joka tapauksessa Arthurin odotettiin ratkaisevan ongelmat Juven keskikentällä. Näin ei käynyt, vaan kahden vuoden ajanjakso on epäonnistunut lähes totaalisesti.
Aiemmin Xavin manttelinperijäksi laajalti tituloitu Arthur nettoaa Juventuksessa viisi miljoonaa euroa kaudessa. Kehitys on pysähtynyt, ja mitäänsanomattomat ja mielikuvituksettomat pelisuoritukset seuraavat toisiaan. Nykyisin Arthurin markkina-arvoksi annetaan, hieman lähteestä riippuen, noin 10–17 miljoonaa euroa. Kesäkuussa 2020 Juventus maksoi Arthurista yli 72 miljoonaa euroa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta