Barcelona-pomo kertoi miksi hän haluaa Leo Messin takaisin seuraan: ”Tunnen olevani hänelle velkaa”
Leo Messin sopimus PSG:n kanssa kattaa vielä alkavan kauden.
Messin sopimuksessa on optio kaudesta 2023-24, jonka osapuolet voivat halutessaan käyttää.
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta haluaisi Messin takaisin Kataloniaan vuoden päästä. Myös Barcelonan päävalmentaja Xavi on samaa mieltä. Laportan mukaan hän tuntee olevansa Messille sen velkaa. Laporta nimittäin teki viimeisen päätöksen siitä, että Messi joutui jättämään Barcelonan vuosi sitten.
– Odotan ja toivon, ettei Messin tarina Barcelonassa ole vielä päättynyt. Meidän vastuulla on se, että se tarina elää vielä, eikä mitään poissuljeta. Messin on saatava Barcelona-uralleen paljon parempi lopetus. Barcelonan puheenjohtajana tein sen, mitä minun piti tehdä, mutta niin ikään puheenjohtajana ja henkilökohtaisella tasolla tunnen olevani Messille velkaa.
Laporta toivoo paluun tapahtuvan muun muassa siksi, että Messi saisi ansaitsemansa kunnianosoitukset.
– Messin ura Barcelonassa ei päättynyt sillä tavalla kuin olisimme kaikki halunneet. Se päättyi pitkälti liittyen seuran taloudelliseen tilanteeseen ja olemme hänelle moraalisesti velkaa. Haluaisimme Messin lopettavan pelaajauransa Barcelonassa siten, että hän saisi aplodit jokaisella stadionilla, missä pelaamme. Toivon sen toteutuvan. Olen vastuussa Messin lähdöstä.
Lähde: Laportan ESPN-haastattelu
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa