”En usko, että koskaan aiemmin olisi tehty tällaista” – AS Roma esitteli Paulo Dybalan kannattajilleen, video sai aikaan kylmiä väreitä

Italialaisseura AS Roma esitteli uuden hankintansa Paulo Dybalan kannattajilleen tiistai-iltana. Noin kahdeksantuhatta fania saapuivat lähistölle, kun hänet paljastettiin yleisölle Palazzo Della Civiltà Italianalla. Hän käveli rakennuksen edustalle valoshow’n, savutehosteiden, musiikin ja kuulutuksen säestämänä. Pidettyään puheensa hän istahti ylimmälle rappuselle ja kyynelehti.
Videoklippejä tilaisuudesta on jaettu paljon. Jos sosiaalista mediaa on uskominen, kylmiltä väreiltä ei säästytty. Ne muistuttavat vanhasta viisaudesta, että jalkapallo on parasta paikan päällä, paikallisten ihmisten kanssa koettuna, paikallisen kulttuurin ja rakennusten siimeksessä.
– En usko, että ketään pelaajaa on aiemmin esitelty tällä tavalla. Olen lähes sanaton, kirjoitti käyttäjä @MRtim__1911 Twitterissä.
– Veliseni, kaikkien pitäisi siirtyä Romaan, koska mitä v***ua tämä on, totesi puolestaan @matissearmani.
Ehkä kuitenkaan kaikki eivät saa Roomassa samanlaista vastaanottoa. Dybalasta, Serie A:n arvokkaimmasta pelaajasta 2019–20, odotetaan seuran uutta keulakuvaa.
– Kuvittele, että vain istut tuossa ja tiedät, että tuo kaikki on sinua varten. Miten ihmismieli [pystyy käsittelemään] sen? Vau, uskomatonta, sanoi @clayblack75.
– Olen nähnyt niin paljon kauniita asioita, mutta mikään ei pääse lähellekään tätä, @king-chike007 puolestaan väitti.
Dybala myönsi tapahtumassa, että ”on liian aikaista puhua Scudettosta” eli Serie A:n mestaruudesta. Noustakseen kohti kärkeä, Roma tarvitsee aikaa. Viime kaudella joukkue sijoittui sarjassa kuudenneksi.
@OfficialASRoma
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan