Tagi: Dybala Paulo

Lisätietoja Juventus-tähden loukkaantumisesta – sivussa elintärkeistä otteluista

Paulo Dybala loukkasi Juventuksen ja Sassuolon sunnuntaisessa ottelussa polveaan. Dybala joutui jättämään kentän avausjakson lopussa. Juventuksen argentiinalaistähti kävi maanantaina tarkemmissa tutkimuksissa, joissa selvisi Dybalan loukanneen vasempaa...

Cristiano Ronaldosta kaikkien aikojen maalipyssy – Juventus punnersi voittoon pelattuaan puolet pelistä ylivoimalla, kaksi...

Juventus otti sunnuntai-illan päätteeksi 3-1-työvoiton Sassuolosta kotikentällään. Voitto oli sikäli Vanhalle Rouvalle lähes velvollisuus, että Juventus pelasi koko toisen puoliajan yhden pelaajan ylivoimalla. Juventus joutui tekemään...

Juventus-tähti sai rajua kritiikkiä entiseltä Italian A-maajoukkuehyökkääjältä: ”Kovassa paikassa kusee alleen”

AC Milan ja Juventus kohtaavat keskiviikkoiltana toisensa Serie A:n huippukamppailussa. Juventus joutuu otteluun varamiehisenä, sillä Alex Sandro ja Juan Cuadrado ovat koronatartuntojen vuoksi sivussa. Álvaro Morata on sivussa lihasvamman seurauksena. Andrea...

ESPN: Juventus on tarjonnut kahta pelaajaa vaihdossa Paul Pogbasta – kaupan osasena olisi myös...

Paul Pogba on ollut yksi siirtomarkkinoiden kuumimmista nimistä sen jälkeen, kun hänen agenttinsa Mino Raiola kertoi italialaiselle Tuttosportille, ettei Pogba ole tyytyväinen Manchester Unitedissa. Unitedin...

Paulo Dybala väitti, ettei Juventus ole tehnyt tarjousta – seurapomo on täysin päinvastaista mieltä

Paulo Dybalalla ja Juventuksella on tällä hetkellä voimassa sopimus vuoteen 2022 saakka. Torinolaisseuran kerrotaan pitävän 27-vuotiasta argentiinalaista tulevaisuuden kapteeninaan. Neuvottelut jatkosopimuksesta eivät kuitenkaan Dybalan mukaan...

Juventuksen avainpelaajan jatkosopimusneuvottelut eivät etene – pettyi median uutisointiin: ”Yrittävät kääntää fanit minua vastaan”

Paulo Dybalan nykyinen sopimus Juventuksen kanssa päättyy ensi kauden jälkeen, eli kesällä 2022. Viisi ja puoli vuotta sitten Palermosta Juventukseen siirtyneen Dybalan alkukausi on ollut vaikea....

Tuttosport: Chelsea havittelee Juventuksen huippuhyökkääjää – sopimusneuvottelut jäissä

Neuvottelut uudesta sopimuksesta Paulo Dybalan ja Serie A -jätti Juventuksen välillä ovat jähmettyneet. Italialaislehti Tuttosportin mukaan valioliigaseura Chelsea tarkkailee tilannetta etäältä ja valmistautuu tekemään pelaajasta...

Mestarien liigassa kunnon tilastokummajainen – Minne hävisivät vaparimaalit?

Mestarien liiga kausi 2019-2020 saatiin vihdoin pakettiin sunnuntaina, kun Bayern München kruunattiin Euroopan parhaaksi seurajoukkueeksi kuudennen kerran. Lissabonissa pelatussa loppuottelussa kaatui PSG maalein 1-0. Kaikkiaan...

Huippuvireinen Paulo Dybala ehti kuntoutua ajoissa – onko siltikään avauskokoonpanossa Juventuksen kauden tärkeimmässä ottelussa?

Juventus pelaa perjantai-iltana kauden tärkeimmän ottelunsa tähän mennessä. Tuore Serie A:n mestari isännöi Torinossa Lyonia Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osassa. Lyon voitti keväällä pelatun avausosan...

Juventus saa kiittää onneaan Mestarien liigan pudotuspelien alla – avainpelaajan vamma ei ole vakava

Juventus varmisti sunnuntai-iltana yhdeksännen peräkkäisen Serie A:n mestaruutensa voitettuaan kotikentällään Sampdorian 2-0. Juventuksen Paulo Dybala ja Danilo joutuivat jättämään kentän jo avausjaksolla loukkaantumisten vuoksi. Dybala kärsii seuran tiedotteen mukaan pienestä...

Tuttosport: Paulo Dybala ja Juventus ovat päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta

Italialainen Tuttosport kirjoittaa, että Paulo Dybala on sopinut Juventuksen kanssa uudesta, vuoteen 2025 saakka ulottuvasta jatkosopimuksesta. Dybala allekirjoittaa Tuttosportin mukaan sopimuksen elokuussa. Dybalalla on jo...

Seurapomo paljastaa: Juventus neuvottelee Paulo Dybalan jatkosopimuksesta

Juventuksen urheilutoimenjohtaja Fabio Paratici kertoo ESPN:n mukaan, että torinolaisseura neuvottelee Paulo Dybalan agentin kanssa argentiinalaistähden jatkosopimuksesta. Dybalan, 26, sopimus Juventuksen kanssa umpeutuu kesällä 2022. Pelaaja...

Juventus-tähti Paulo Dybalan jatkosopimus loppusuoralla – prosessissa koronaviivettä

26-vuotias Paulo Dybala on hyvin lähellä jatkosopimuksen solmimista seuransa Juventuksen kanssa. Gazzetta dello Sportin mukaan uusi sopimus ulottuu kesään 2025. Lehti kertoo, että neuvotteluissa on kyse enää muodollisuuksista. Sopimus...

Juventus-tähdeltä huojentava twiitti neljän positiivisen koronatestin jälkeen: ”Vihdoinkin olen toipunut”

Kerroimme viikko sitten, että COVID-19 oli ollut todella sinnikäs Juventuksen tähtipelaajan Paulo Dybalan kanssa. Argentiinalaiselle oli tehty kuuden viikon aikana neljä koronavirustestiä, ja joka kerta hän...

Juventuksella tärkeitä jatkosopimuksia työn alla – ”Loppusuoralla ollaan”

Juventuksen jalkapallojohtaja Fabio Paratici puhui sunnuntaina Sky Sport Italian lähetyksessä joukkueen rakennustyöstä kohti koronaviruksen jälkeistä aikaa. On edelleen auki, päästäänkö kuluvaa Serie A -kautta jatkamaan, mutta Torinossa katsotaan...

Likaista peliä? Cristiano Ronaldon juorutaan vuotaneen pelikaverin koronatartunnan lehdistölle

Italian Serie A:ssa pohditaan hiljalleen harjoituksiin palaamista, mutta toistaiseksi turhia hosumatta, sillä avoimia kysymyksiä on vielä paljon. Sarjakärki Juventuksen pelaajista vielä yhdeksän on edelleen...

Lähde: Juventus tarjoamassa avainpelaajalleen loppu-uran kestoista sopimusta?

Paulo Dybala on kuulunut jo vuosien ajan Juventuksen avainpelaajien joukkoon. 26-vuotiaan argentiinalaisen viime kausi oli odotuksiin nähden heikko, mutta Dybala on esiintynyt edukseen kuluvalla kaudella. Hyökkäävänä keskikenttäpelaajana...

Paulo Dybala paljasti: Kertoi Cristiano Ronaldolle argentiinalaisten vihaavan häntä – ”Olen tottunut siihen”

Paulo Dybala tiedotti hiljattain saaneensa koronavirustartunnan. Juventus-taituri on viettänyt viimeiset viikot karanteenissa. Aluksi Juventuksen Daniele Ruganilla todettiin koronavirustartunta ja hetkeä myöhemmin Dybala ja Blaise Matuidi saivat saman diagnoosin. 26-vuotias Dybala kommentoi...

Koronasta toipuva Paulo Dybala muistuttaa taudin vaaroista hyväkuntoisillekin: ”Pystyin hädin tuskin hengittämään”

Juventuksen ja Argeniinan maajoukkueen Paulo Dybala on ollut yksi seurajoukkueensa pelaajista, jotka ovat sairastuneet COVID-19-koronavirukseen. Moni voisi luulla, että 26-vuotiaalle huippu-urheilijalle tauti olisi helppo, mutta Dybala kertoi...

Kolmas Juventuksen pelaaja saanut tartunnan – tähtipelaajalla todettu koronavirus

Juventuksen hyökkäävällä keskikenttäpelaajalla Paulo Dybalalla on todettu koronavirus. Seura tiedotti asiasta lauantai-iltana verkkosivuillaan. https://twitter.com/juventusfcen/status/1241427210055057408 Dybala on nyt kolmas torinolaisseuran pelaaja, jolla on todettu tartunta. Aiemmin koronaviruksen...

Jesse Joronen sivussa Juventus-ottelusta – Brescia joutui turvautumaan kolmosvahtiin

Huuhkajien maalivahti Jesse Joronen oli sivussa Brescian vierailulta Serie A -jätti Juventusta vastaan. Football-Italian mukaan Jorosen poissaolo johtui loukkaantumisesta, mutta tarkemmin sivusto ei vamman laatua määrittele. Jorosen ohella loukkaantuneina...

Urheilutoimenjohtaja paljasti: Juventus neuvottelee jatkosopimuksesta Paulo Dybalan kanssa

Juventuksen urheilutoimenjohtaja Fabio Paratici paljasti ennen Hellas Veronaa vastaan pelattua ottelua lauantaina, että seura on jo aloittanut jatkosopimusneuvottelut argentiinalaistähti Paulo Dybalan kanssa. − Hän on...

Juventuksen supertähti kertoo olleensa lähellä siirtoa Valioliigaan viime kesänä – ”Viimeiseen minuuttiin asti”

Juventuksen Paulo Dybala myöntää The Guardianille, että oli viime kesänä erittäin lähellä siirtoa pois Italiasta. Argentiinalaisesta olivat kiinnostuneita ainakin Tottenham ja Manchester United. Spurs oli jo...

Cristiano Ronaldo oli todella lähellä menettää maajoukkuemiehen rinnaltaan – Tottenham jäi kuitenkin nuolemaan näppejään

Juventuksen Paulo Dybala suunnitteli puolisoineen muuttoa Lontooseen viime kesänä. Keskikenttäpelaaja oli pudonnut joukuetta vielä viime kaudella luotsanneen Massimiliano Allegrin arvoasteikossa alaspäin, ja haki uutta...

Maurizio Sarrilta ronski kommentti – kehui Paulo Dybalan suoritusta kiroillen: ”Valmentaja sanoo tuossa tilanteessa,...

Paulo Dybala teki Juventuksen voittomaalin, kun torinolaisseura kaatoi Atlético Madridin 1−0 Mestarien liigan tiistain kierroksella. Dybalan maali syntyi avauspuoliskon lisäajalla. Päävalmentaja Maurizio Sarri piti näkemästään...

Lokomotiv – Juventus: Underia sateiseen iltaan

Mestarien Liiga Lokomotiv – Juventus Keskiviikko 06.11. klo 19:55 Mestarien liiga jatkuu keskiviikkona ja otan noston sateisesta Moskovasta, jossa paikallinen Lokomotiv yrittää pärjätä Juventusta vastaan. Vieraiden puolesta...

Miksi Cristiano Ronaldo ampuu Juventuksessa vapaapotkuja? Valmentaja ei ole huolissaan surkeasta saldosta: ”Heidän on...

Juventuksen päävalmentaja Maurizio Sarri ei aio estää Cristiano Ronaldoa ampumasta joukkueen vapaapotkuja, vaikka portugalilaistähti ei ole osunut niistä vielä kertaakaan. Yrityksen puutteesta Ronaldon, 34, nollasaldo...

Derby d’Italia hurmasi ja viihdytti – argentiinalaispelaajat varastivat show’n

Italian Serie A:n kärkiottelu Inter-Juventus ei totisesti pettänyt odotuksia. Vauhdikkaassa ja viihdyttävässä ottelussa nähtiin paljon hienoja maalipaikkoja, joista muutama päättyi maaliinkin. Johtoon Juventus siirtyi argentiinalaisen Paulo...

Kun käteen jäikin pelkkä luu – nämä isot siirrot jäivät kesän siirtoikkunassa toteutumatta

Siirtoikkuna on nyt Euroopan suurimpien liigojen osalta säpissä. Paljon isoja pelaajasiirtoja nähtiin tänäkin kesänä, ja listasimme niistä tärkeimmät tähän siirtoikkunakoosteeseen. Koskaan ei ole kuitenkaan nähty...