Paulo Dybalaa voi sanoa eläväksi legendaksi, josta pidetään ympäri maailman. Jalkapallosivusto Transfermarktissa Dybalan Popularity Ranking eli ”suosiomittari” näyttää peräti 73 prosenttia, kun esimerkiksi Lionel Messillä vastaava luku on 67 prosenttia.

Niistä brittiläisistä, jotka ovat kuulleet Dybalasta, vain noin joka kymmenennelle on syntynyt hänestä kielteinen mielikuva (ulkoinen linkki).

Huhuttiin, että Dybala, 32, olisi ollut aikeissa lähteä jäähdyttelemään Pohjois-Amerikan MLS-liigaan viime kauden jälkeen. Yllätys oli kesällä pienoinen, kun hän solmikin vuoden mittaisen jatkosopimuksen italialaisseura AS Roman kanssa.

Dybala on näyttänyt syksyn ensimmäisissä peleissä, että päätös ei ollut Romalta pelkkää nostalgian huurua. Mies on ollut Serie A:ssa siinä iskussa, missä hän oli viimeksi ehkä kaudella 2023–24.

Eilen lauantaina Dybala antoi ottelun lisäajalla pystysyötön Matias Soulelle, jonka maalilla Roma kaatoi Atalantan 2–1.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Linkki TikTok-videoon.

Toissa kierroksella Lecceä vastaan Dybala pelasti Roman takaiskulta, kun hän sai jalkansa maaliviivalla vastustajan vedon tielle. Roma nuiji Leccen lopulta maalein 4–0.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Linkki videoon Facebookissa.

Dybalan ehkä vahvin taidonnäyte tuli jo Serie A:n avauskierroksella. Roma kaatoi Fiorentinan luvuin 4–0, ja argentiinalaistaituri syötti maaleista yhtä vaille jokaisen.

Neljällä maalisyötöllä Dybala johtaa Euroopan kuuden parhaan sarjan yhteistä syöttöpörssiä. Cody Gakpo (Liverpool), Anthony Gordon (Barcelona), Javi Hernández (Espanyol), Unai López (Rayo Vallecano), Naïs Djouahra (Arouca), Pepê (Porto) ja Geny Catamo (Sporting CP) ovat alustaneet artikkelin kirjoitushetkeen mennessä kolme maalia.

Lega Serie A

@SerieA
Dybala-Malen Show. 🎭
#RomaFiorentina
Linkki twiittiin.

Muokattu viimeksi 6.9. klo 13.56: Lisätty viimeinen kappale Euroopan syöttötilastoista.

LUE MYÖS: