Englannin EM-joukkueen sankari kuului koronalykkäyksen voittajiin: ”Tällaisesta on unelmat tehty”
![England v Germany: Final – UEFA Women’s EURO 2022](https://www.suomifutis.com/app/uploads/2022/07/getty_KellyChloe20220731a-632x422.jpg)
Yksi sunnuntai-iltana pelatun naisten EM-loppuottelun murheellisimmista ilmestyksistä oli loistavat EM-kisat pelannut saksalaistähti Alexandra Popp. Poppilta olivat jääneet kahdet EM-kisat aiemmin väliin loukkaantumisen takia, ja olisivat jääneet nämäkin, ellei kisoja olisi siirretty vuodella koronapandemian ja siitä johtuneiden muiden kisasiirtojen takia. Nyt Popp pelasi, teki viidessä pelissä kuusi maalia, mutta joutui viime hetkillä finaalista sivuun loukkaannuttuaan jälleen.
Poppin epäonni – ja kisojen lykkäyksen suoma onni onnettomuudessa – on ollut monien tiedossa, mutta ihan yhtä paljon ei ole puhuttu siitä, että myös Englannin hyökkääjä Chloe Kellylle kisojen siirto vuodella oli siunaus. Nykyisin Manchester Cityä edustava Arsenalin kasvatti kärsi polven ristisidevamman toukokuussa 2021, ja jos kisoja ei olisi siirretty, ei Kelly olisi nyt euroopanmestaruutta jatkoajan maalillaan ratkaissut sankari.
– Sankaria tarvittiin ja jälleen kerran se oli yksi (valmentaja Sarina) Wiegmannin vaihtopelaajista! Kelly astui esiin ja ratkaisi ensimmäisellä maaottelumaalillaan EM-finaalin. Ei se kaunis ollut, mutta ei Englanti siitä välitä, sillä he nostelevat nyt ensi kerran pokaalia, englantilaistoimittaja Lynsey Hooper summasi.
24-vuotias voittomaalin tekijä ei ollut haastattelussa pysyä nahoissaan. Kuten suomalaisestakin Ylen välittämästä TV-kuvasta nähtiin, poistui Kelly välillä haastattelusta fiilistelemään ja laulamaan ”Sweet Carolinea” koko juhlivan Wembleyn kanssa ennen kuin palasi kommenttejaan jatkamaan.
– Voi hyvä luoja. Tämä on mahtavaa. Kiitos jokaikiselle ihmiselle, joka on tullut kannustamaan meitä. Tämä on mahtavaa, Kelly huokaisi.
– Tällaisesta on unelmat tehty. Kiitos jokaiselle, joka osallistui kuntoutukseeni. Uskoin aina olevani mukana joukkueessa, mutta voittomaalin tekeminen – vau. Nämä tytöt ovat erityisiä ja meillä on erityinen valmennusryhmä. Koko perheeni on täällä, ja nyt haluan vain juhlia.
Myös Englannin kapteeni Leah Williamson oli onnensa kukkuloilla. Hän uskoi, että tämä turnaus muutti myös englantilaisessa yhteiskunnassa paljon.
– Me puhuimme ja puhuimme siitä, ja lopulta teimme sen. Tämä on elämäni ylpein hetki, joten aion nauttia jokaisesta sekunnista. Tämän turnauksen ja tämän joukkueen perintö on muutos yhteiskunnassa. Me toimme kaikki yhteen, Williamson kuvaili onnellisena.
Englannin valmentaja Sarina Wiegman teki myös historiaa, sillä hän voitti euroopanmestaruuden kahdesti putkeen. Viisi vuotta sitten Wiegman juhli mestaruutta kotimaansa Alankomaiden maajoukkueen valmentajana niin ikään kotiturnauksessa. Nyt hän valmensi Englannin mestaruuteen Englannissa ja sen kansallispyhätössä Wembleyllä. Hienot kisat pelannut puolustaja Millie Bright jakoi Wiegmanille suurta ylistystä.
– Sarina on niin maltillinen ja tietää, kuinka saada meistä parhaan esiin. Hän on ihanin ihminen ikinä ja yksi parhaista valmentajista. Hän todella on loistava, Bright kehui.
Chloe Kelly jäänee historiaan myös tuuletuksellaan, jossa hän riisui paitansa tiedostaen saavansa siitä varmasti varoituksen. Toistaiseksi ei ole tiedossa, oliko tuuletus myös jonkinlainen tribuutti yhdysvaltalaiselle Brandi Chastainille, joka tuuletteli samaan tapaan MM-finaalissa 23 vuotta aiemmin. Chastainin tuuletuksen seurauksena FIFA muutti sääntöjään ja alkoi jakaa varoituksen paitansa riisuville pelaajille. Chastainin juhlinta on myös ikuistettuna pronssipatsaaseen Pasadenan stadionin edustalle Kaliforniassa.
2022 #WEuro2022 final: Chloe Kelly (ENG)
The celebration of champions
Jutun lähteenä on käytetty UEFA:n kotisivuja. Haastattelut annettiin suurimmalta osin BBC:lle.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Huuhkajien Robert Taylorille uusi sopimus
- Kuusinkertainen Ranskan mestari hakeutuu konkurssiin
- Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan
- Juventus myymässä laitahyökkääjänsä AS Romaan miltei 30 miljoonalla eurolla
- Argentiinan päävalmentaja Javier Mascherano ymmällään: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta”
- Olympialaisissa vakoiluskandaali – valmentajia passitettiin kotiin
- Yle: Tapio Suominen on kuollut
- Olympiafutis alkaa! Tässä suurimmat suosikit, tähdet ja tv-tiedot
- Ilves kutsui keskikenttäpelaajan takaisin toisesta veikkausliigaseurasta
- Hollannin EM-hyökkääjä saattaa vaihtaa maisemaa kesällä
- Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan
- Juventus myymässä laitahyökkääjänsä AS Romaan miltei 30 miljoonalla eurolla
- Olympiafutis alkaa! Tässä suurimmat suosikit, tähdet ja tv-tiedot
- Kuusinkertainen Ranskan mestari hakeutuu konkurssiin
- Argentiinan päävalmentaja Javier Mascherano ymmällään: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta”
- Olympialaisissa vakoiluskandaali – valmentajia passitettiin kotiin
- Yle: Tapio Suominen on kuollut