Huuhkajien hyökkääjä palasi yllättäen Ouluun ja tehoili heti liigadebyytissään – näin hän kuvaili eroa Suomen ja Ruotsin liigojen välillä
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösen AC Oulusta 2016 lähtenyt Rasmus Karjalainen, 26, teki lauantaina paluun kotikonnuilleen, kun oululaiset katkaisivat IFK Mariehamnin neljän tappiottoman ottelun putken voittamalla veikkausliigaottelun maalein 3–1. Karjalainen syötti maaleista yhden ja antoi ratkaisevan esityön toiseen ennen kuin hänet otettiin noin 70 minuutin kohdalla vaihtoon varotoimenpiteenä. Alla oli ollut reilun kuukauden mittainen tauko kilpailullisista peleistä.
Viime kuussa Karjalainen purki sopimuksensa ruotsalaisen Helsingborgs IF:n kanssa. Samalla päättyi kolme vuotta kestänyt työrupeama ulkomailla. Sopimus AC Oulun kanssa oli seuralta kovanluokan kaappaus, koska yleensä Veikkausliigan palaavat, Huuhkajien ydinryhmän laitamilla heiluvat pelaajat siirtyvät tätä nykyä joko KuPSiin tai HJK:hon.
Karjalainen on edustanut Suomea 13 A-maaottelussa. Viimeksi hänet nähtiin kentällä marraskuussa 2020 siinä kuuluisassa 2–0-voitossa Ranskasta. Kansainvälistä kokemusta on siis riittämiin, ja hän osaa verrata muun Euroopan vaatimustasoa kotimaisiin kenttiin.
– Veikkausliiga on mainettaan parempi sarja. Suomessa peli on ”taktisempaa” ja pieniin yksityiskohtiin kiinnitetään enemmän huomiota kun esim. Ruotsissa, kirjoitti Karjalainen Twitterissä uuden debyyttinsä jälkeen.
Sana taktinen lienee lainausmerkeissä, koska sitä on toisinaan käytetty kaunistelevana kiertoilmauksena perusluonteeltaan staattisen Veikkausliigan verkkaiselle tempolle ja väitetylle tapahtumaköyhyydelle.
– Uskon, että jossain näiden kahden tyylin välimaastossa on optimaalinen tie, päätti Karjalainen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi