Kannattiko lähteä Liverpoolista? – TS: Italian huippuseurat kieltäytyivät Georginio Wijnaldumin palveluksista
Viime kesänä tilanne näytti Georginio Wijnaldumin kannalta hyvältä. Hän oli voittanut kaiken Liverpoolin paidassa ja lähti uusien haasteiden perässä Ranskan pääsarjaan Paris Saint-Germainiin. Nettopalkka nousi De Telegraafin mukaan noin kymmeneen miljoonaan euroon. PSG:ssä rakennettiin unelmajoukkuetta, pokaaleja tulisi taatusti, ja Mestarien liigassa piti ilman epäonnea selvitä ainakin puolivälieriin.
Tänä kesänä Wijnaldum, 31, on ahtaalla. Vastuuta ei anneta, ja PSG haluaa hänestä eroon mahdollisimman pian. Tuttosport uutisoi, että viime päivien aikana useat välimiehet ovat tarjonneet Wijnaldumia AC Milanille ja AS Romalle. Näille seuroille skenaario näyttäytyy kuitenkin kaukaiselta.
Serie A:ssa kilpailevilla seuroilla ei ole budjetissa varaa pulittaa ylihintaa yli 30-vuotiaasta keskikenttäpelaajasta. Jo ennen viime kautta 9,7 miljoonan euron nettopalkka oli enemmän kuin mitä Wijnaldumin taitotaso oikeuttaisi. PSG:n kerrotaan olevan aulis maksamaan 50 prosenttia Wijnaldumin palkasta ensi kaudella, mutta sekään ei näillä näkymin riitä Milanille tai Romalle.
Muokattu 17.7. klo 16.02: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Olisiko kannattanut lähteä Liverpoolista? – TS: Italian huippuseurat kieltäytyivät Georginio Wijnaldumin palveluksista”.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen