”Shokeeraavaa kuvamateriaalia”, ”Mitä he olivat tekemässä?” – Poliisi pysäytti tuoreen Italian-mestarin aseella uhaten ja sitten tapahtui jotain hiljentävää

Italian poliisi pysäytti autoa ajaneen Tiémoué Bakayokon tämän uudessa kotimaassa. 3. heinäkuuta sattuneessa tapauksessa Bakayokon ystävää osoiteltiin aseella ja heitä syytettiin ilmeisesti jostain, mitä hän ei ollut tehnyt. Bakayoko saavutti viime kaudella Italian mestaruuden AC Milanin paidassa. Hänen on määrä viettää tulevakin kausi Milanossa lainalla Chelseasta.
Pysäytyksestä otettu videoklippi leviää sosiaalisessa mediassa. Siinä yksi poliiseista vaikuttaa tyhjentävän Bakayokon taskut ja heittävän sisällön poliisiauton katolle samalla, kun kaksi muuta poliisia tähtää aseillaan urheilijan autoa. Artikkelin kirjoitushetkeen mennessä video on ollut ylhäällä 13 tunnin ajan. Italialainen kulttitoimittaja Tancredi Palmeri jakoi julkaisun omalla Twitter-tilillään.
– Shokeeraavaa kuvamateriaalia [Milanissa pelaavasta] Bakayokosta, jonka poliisi pysäytti keskustassa aseita käyttäen, koska häntä luultiin joksikin toiseksi.
– Katso, kun yksi poliiseista käy sanomassa henkilöntarkastusta suorittavalle työkaverilleen, että kyseessä ei ole epäilty vaan Milanin pelaaja, ja tämä poliisi vastaa: ”KUKA?!”
Kun poliiseille valkenee, että he ovat pidättämässä tunnettua jalkapalloilijaa, he laskevat aseensa lipaskoteloihin ja lohduttavat Bakayokoa taputtamalla tätä selkään.
Bakayokon ihonväri on musta. Koska rakenteellinen rasismi on iso ongelma Italiassa, on videoklippiin suhtauduttu hämmentynein tuntein. Journalisti Juliet Bawuah piti näkemäänsä pelottavana, kun taas Siavoush Fallahin mielestä kyseessä on ”tyypillinen video, josta ei tiedä, pitäisikö sille itkeä vai nauraa”.
Kiinan CGTN:lle aiemmin työskennellyt Kelvin Ekerete pelkää, että Bakayoko traumatisoituu siitä, että hänet pysäytettiin kuin hän olisi ryöstänyt pankin vain siksi, koska ”hän on musta mies, joka ajaa hienolla autolla”.
– Joten hänen ihmisyytensä on poliisille tärkeää ainoastaan siksi, koska hän on kuuluisa? Mitä jos hän ei olisi ollut Bakayoko? Muistakaa tämä klippi seuraavan kerran, kun joku yrittää sanoa, että Euroopassa poliisit ovat vähemmän rasistisia. Heitä ei vain ole varustettu sotaa varten niin kuin Amerikassa, käyttäjä @419simsim paalutti lähes seitsemälle tuhannelle seuraajalleen.
Milanon poliisin antaman lausunnon mukaan video on heinäkuun alusta, vaikka video leviääkin kunnolla vasta nyt. Järeät toimenpiteet johtuivat siitä, että muutamaa tuntia aiemmin alueella oli ammuskeltu, ja Bakayokon ja hänen ystävänsä käyttämä mukamaasturi sopi silminnäkijöiden antamaan kuvaukseen. Toisen ampujista sanotaan olleen musta ja vihreään paitaan pukeutunut, kuten Bakayoko.
Muokattu 18.7. klo 15.25: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”’Shokeeraavaa kuvamateriaalia’, ’Mitä he olivat tekemässä?’ – Poliisi osoitti aseella tuoretta Italian-mestaria ja sitten tapahtui jotain hiljentävää”.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaislupaukselle jatkosopimus Chelsean kanssa
- Pyry Soiri päätti kautensa tehokkaasti
- Toni Koskelan Kalmar johtaa Superettania – päästänyt alkukaudella vain neljä maalia
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Jude Bellingham joutumassa leikkaukseen – kolmen kuukauden sairausloma odottaa
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Toni Koskelan Kalmar johtaa Superettania – päästänyt alkukaudella vain neljä maalia
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Pyry Soiri päätti kautensa tehokkaasti
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Suomalaislupaukselle jatkosopimus Chelsean kanssa
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana