Veikkausliigan kärkijoukkue KuPS kompastui Valkeakoskella – Inter-lainalla unelmadebyytti

Veikkausliigan hallitseva mestari HJK sai miellyttäviä uutisia sunnuntaina, vaikkei itse pelannutkaan. Sarjajohtaja KuPS kompastui vieraspelissään Valkeakoskella, ja siten kärkipaikka on hieman lähempänä HJK:n ulottuvilla. KuPS ja HJK ovat tasapisteissä, mutta KuPS on edelleen pelannut ottelun Klubia vähemmän. Yhtä monta peliä KuPS:n kanssa pelannut Honka vaanii kaksikkoa kolmen pisteen päässä.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli maaliton. Haka vastasi jakson ainoasta laukauksesta kohti maalia, joten avauspuoliskon suurin ”kohokohta” tai puheenaihe oli Valkeakoskella yllättänyt todella raju sadekuuro.
#KuPS #Veikkausliiga #Banzai
Toista puoliaikaa pelattiin taas kauniin aurinkoisessa säässä. Haka vaihtoi tauolla kentälle Interistä tällä viikolla lainaamansa Elias Mastokankaan, ja Interissä vähälle peliajalle jäänyt ”Masto” sai juhlia todellista unelmadebyyttiä uuden joukkueensa paidassa.
Mastokangas teki varttitunnissa valkopaidoille kaksi maalia. Ensin hän ohjasi etukulmasta Seth Saarisen matalan syötön verkkoon, ja tunnin kohdalla takatolpalle yksin unohdettu Mastokangas pukkasi lukemiksi jo 2-0. Kaukana ei ollut hattutemppukaan, sillä hetkeä myöhemmin Mastokangas syötettiin yksin läpi. Sijoitus meni kuitenkin niukasti maalitolpan ohi.
Tehtaan kentällä on käynnissä Elias Mastokangas -show
@FCHakaOfficial johtaa 2–0!!
#veikkausliiga #tunnustaväriä
#HAKAKUPS
KuPS kavensi loppulukemiksi 2-1 Daniel Carrillon puskumaalilla kulmapotkusta, mutta tasoihin se ei enää noussut. Carrillo osui vielä aivan pelin loppuhetkillä ulkotolppaan, joten kaukana ei tasoitus ollut.
– En muista, koska olisin viimeksi päässyt pelaamaan ”pocket”-pelaajaa. ”Teme” (Hakan valmentaja Teemu Tainio) antoi tsäänssin, ja mikäs sen parempaa, kun kaverit heitteli tuollaisia syöttöjä, Mastokangas myhäili pelin jälkeen Ruudun haastattelussa.
@KuPS1923 tulee maalin päähän! 2–1.
Daniel Carrillo
Hurja viimeinen kymppi tiedossa Valkeakoskella!
#veikkausliiga #tunnustaväriä
#HAKAKUPS
Haka nousi voittonsa myötä sarjassa neljänneksi ja kasvatti etumatkansa loppusarjojen väliseen viivaan jo viiteen pisteeseen.
KuPS:n puolustuksessa debytoi ja täydet minuutit pelasi tuore hankinta, 25-vuotias ghanalainen Musah Nuhu. Nuhu on pelannut viime vuodet sveitsiläisessä St. Gallenissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan