FC Inter tiedotti keskiviikkona myyneensä Rick Kettingin VVV-Venloon. Seura pelaa Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Seura on suomalaisille tuttu, sillä Huuhkajistakin tuttu Niki Mäenpää edusti Venloa vuodet 2012-15.

FC Interin julkaiseman tiedotteen mukaan Venlo maksaa Kettingistä siirtokorvauksen.

26-vuotias Ketting oli Interin kapteeni ja joukkueen ehdoton avainpelaaja. Kettingin kaltaisen pelaajan menettäminen kesken kauden on luonnollisesti takaisku Interille. Hollantilaistoppari ehti edustaa Interiä kahden ja puolen vuoden ajan.

– Tietysti olisimme halunneet pitää hänet täällä loppukauden, mutta olemme todella iloisia, että hän pääsee siirtymään eteenpäin urallaan. Toivotamme Rickille kaikkea hyvää jatkoon. Hän on ollut tärkeä osa seuraa ja iso osa seuran historiaa, Interin urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen totesi Interin tiedotteessa.

– Pyrimme olemaan sellainen seura, josta pelaajat pääsevät etenemään urallaan. Kaikilla on haaveita ja meidän tehtävämme on auttaa niiden tavoittelemisessa.

Inter ilmoitti jo ennen maanantain Haka-ottelua Kettingin jääneen sivuun kamppailusta siirtoneuvottelujen vuoksi.

Ketting edusti Suomessa myös IFK Mariehamnia.

FC Inter Turku

@FCInterTurku
FC Interin kapteeni Rick Ketting siirtyy Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan VVV-Venlon riveihin.

FC Inter wishes you all the best for the future Rick! 💙🖤

Lue uutinen 👇
fcinter.fi/rick-ketting-s…