100 päivää kohuttuihin MM-kisoihin – FIFA järjesti vielä viime hetkillä melkoisen sotkun: ”Entistä upeampi juhla”
Kuva: Getty Images
Jalkapallon MM-kisoihin on tänään, perjantaina, aikaa sata päivää. FIFA päätti aikaistaa kisojen avauspeliä päivällä vielä viime hetkillä.
FIFA kertoi perjantaina, että kisojen avauspeli pelataankin jo sunnuntaina 20. marraskuuta, jotta isäntämaa Qatar saisi pelata kisojen avausottelun Ecuadoria vastaan omana päivänään.
Ratkaisu on tuttu aiemmista MM-kisoista, mutta erikoista siitä tekee se, ettei aikataulua oltu alunperin suunniteltu nyt toteutetulla tavalla. Lisäksi omalaatuista on sekin, että muutos saatin julkaistua näin myöhään, kun monet kisoihin matkustavat ovat luultavasti jo tehneet matkasuunnitelmansa.
Otteluohjelman muutos vaikuttaa tietysti lippujen omistajiin melkoisesti, sillä alunperin Qatarin ja Ecuadorin välinen kamppailu piti pelata 21.8. maanantai-iltana Suomen aikaa. Omat ongelmansa on myös muun muassa TV:n lähetysaikojen ja mainostajien jo tehtyjen markkinointimateriaalien kanssa. FIFA:n tiedotteessa muutos nähtiin silti positiivisena asiana.
– FIFA World Cup 2022 käynnistyy entistä upeampana juhlana paikallisille ja ulkomaisille faneille, kun isäntämaa Qatar pelaa Ecuadoria vastaan sunnuntaina 20. marraskuuta, tiedotteessa hehkutettiin.
Qatarin MM-kisat ovat saaneet ansaitusti valtavan määrän kritiikkiä. Stadioneiden rakennustöissä on viimeisen tiedon mukaan kuollut yli 6 500 rakennustyöntekijää, joiden työoloja on kuvailtu surkeiksi.
Jalkapallon MM-kisat pelataan Qatarissa nyt siis 20.11.–18.12.2022.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Fifa siirsiMM-kisojen alun päivää aikaisemmaksi, että Qatar pääsee pelaamaan avauspelin. 100 päivää ennen kisoja.
Ok, mutta kisat myönnettiin Qatariin 2010. Ei aikaisemmin tullut mieleen?
Tämä turnaus on historian suurin vitsi.
#MMkisat #FIFAWorldCup
fifa.com/tournaments/me…
Ok, mutta kisat myönnettiin Qatariin 2010. Ei aikaisemmin tullut mieleen?
Tämä turnaus on historian suurin vitsi.
#MMkisat #FIFAWorldCup
fifa.com/tournaments/me…
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen