Koomiset pelaajamarkkinat: Barcelonan ylijäämäpuolustajan hinta lähes nelinkertaistui Valioliigan keskikastissa
Kuva: Getty Images
Puolustaja Marc Cucurella siirtyi kymmenen vuotta sitten Espanyolin junioreista naapuriseura Barcelonan tarunhohtoiseen La Masia -akatemiaan.
Vuonna 2018 tie vei ensimmäiselle lainalle, Eibariin. Sen jälkeen matka jatkui lähtöruudun kautta Getafeen. Tätä nykyä 24-vuotiaalla pelaajalla on tilillään yli 100 ottelu La Ligaa, joista ei ainuttakaan Barcelonan paidassa.
Kesällä 2021 ura kääntyi, kun katalonialaiset hankkiutuivat viimein Cucurellasta eroon pysyvällä sopimuksella; siirto Brightonin tapahtui 18 miljoonan euron kaupalla.
Viime kausi Valioliigassa sujui vähintäänkin hyvin; yhdeksänneksi taulukossa lopulta päätyneen Albionin pakki oli huhujen mukaan pitkään siirtymässä hallitsevan mestariseura Manchester Cityn riveihin. Rannikkoseudulla osataan kuitenkin tinkiminen melkoisen hyvin; City vetäytyi Cucurellan hankinnasta katsottuaan tämän pyyntihinnan liian korkeaksi.
Lontoon suunnalla uusien omistajiensa turvin operoivalle Chelsealle hintalappu ei ollut ongelma. Blues vahvisti perjantaina hankkineensa puolustajan peräti 65,3 miljoonalla eurolla. Epäilemättä hymysuin tapahtuneella matkallaan pankkiin Brighton julkisti lainanneensa Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkuetoppari Levi Colwillin juurikin Chelseasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä