Paris Saint-Germainin supertähdet Kylian Mbappé ja Neymar jäätävissä väleissä – seurajohto astuu väliin
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germainin kulisseissa on kuohunut jo hyvän aikaa, ja nyt supertähtien nokittelu on siirtynyt myös kentän puolelle. Seurajohto on nyt astumassa Kylian Mbappén ja Neymarin välisen kiistan selvittelijäksi.
L’Équipen mukaan seura on istuttamassa kaksikon saman pöydän ääreen valmentaja Christophe Galtierin ja Luís Camposin kanssa, ja selvittämässä tilannetta sisäisesti.
Lähtökohtana skismassa on joidenkin tietojen mukaan Kylian Mbappén seuralle esittämä, Neymaria koskeva myyntikehotus. Brasilialaisen mahdollisesta siirrosta on huhuttu kesällä, ja nyt julki tulleiden tietojen mukaan näiden puheiden taustalla olisi ollut 23-vuotiaan ranskalaisen toive.
Varsinaisten ongelmien sanotaan leimahtaneen siinä vaiheessa, kun tieto kehotuksesta kantautui Neymarin korviin. On toki syytä muistaa myös, että Mbappé on toistuvasti kiistänyt puheet, joiden mukaan hänen vaikutusvaltansa ulottuisi aina seurajohtoon saakka. Se, että kaksikon välillä on ongelmia, ei kuitenkaan liene enää epäselvää.
It's mainly because Mbappé asked the PSG hierarchy to sell Neymar, and Neymar found out about it.
(Source: @Romain_Molina)
However, he would not have objected to the Brazilian leaving PSG.
(Source: @lequipe)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin


