Virallista! FC Interin nuori suomalaislupaus siirtyy Hollannin pääsarjaseuraan
Turkulaisseura FC Inter tiedotti tänään keskiviikkona verkkosivuillaan, että seuran suomalaislupaus Iiro Mendolin siirtyy Hollannin pääsarjaseura FC Groningeniin.
Vasta 16-vuotias Mendolin kävi keväällä Groningenin testileirillä näyttämässä taitojaan ja teki hollantilaisseuraan vaikutuksen. Groningen hankki Mendolinin pysyvällä sopimuksella ja maksaa Interille siirtokorvauksen teinitähdestä.
– Olemme todella iloisia, että olemme pystyneet auttamaan Iiroa kehittymään pelaajana, mikä lopulta mahdollisti tämän siirron, Interin urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen kommentoi seuran verkkosivuilla.
– Tämä on erinomainen esimerkki strategiastamme, jossa olemme pyrkineet yksilöiden kehittämiseen joukkueharjoittelun ohella. Talenttivalmentaja Timo Paasolaisella on ollut tässä iso rooli. Timo viettää kentällä paljon aikaa yksilöiden kanssa ja keskittyy tekemään niitä asioita, mitkä joukkueharjoituksissa jää vähemmälle huomiolle.
Mendolin on tuttu kasvo Suomen juniorimaajoukkueista. Keskikenttäpelaaja on esiintynyt alle 16- ja 17-vuotiaiden maajoukkueissa yhteensä yhdeksän kertaa. Mendolin on myös mukana Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueryhmässä, joka aloittaa urakkansa Pohjoismaiden avoimessa mestaruusturnauksessa huomenna torstaina kisaisäntä Norjaa vastaan.
Lähde: FC Interin verkkosivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä