Arkadiusz Milik on siirtynyt Marseillesta Juventukseen.

Kyseessä on alkaneen kauden mittainen laina, josta Juventus maksaa tiettävästi noin miljoona euroa. Lainasopimuksessa on mukana ensi kesänä käytettävissä oleva 7-9 miljoonan euron arvoinen osto-optio.

Juventus oli pitkään uuden hyökkääjän kintereillä.

Sen piti aluksi tehdä sopimus Memphis Depayn kanssa, mutta lopulta Depayn palkkavaatimukset olivat liikaa Juventukselle. Barcelona oli valmis purkamaan Depayn sopimuksen, mutta Depay vaati lopulta Juventukselta samanlaista palkkaa, mitä hän tienaa Kataloniassa.

Juventus päätyi siten lopulta Milikiin. Serie A on puolalaiskärjelle tuttu sarja, sillä hän edusti Napolia kesästä 2016 tammikuuhun 2021. 28-vuotias Milik pelasi Marseillessa puolentoista vuoden ajan ja ehti viimeistellä 30 täysosumaa.

Juventuksessa Milikille on luvassa kakkoskärjen rooli. Tammikuussa 81,6 miljoonalla eurolla Fiorentinasta Juventukseen siirtynyt Dušan Vlahović on selvä ykkösvaihtoehto hyökkäykseen.

JuventusFC

@juventusfc
𝐎𝐅𝐅𝐈𝐂𝐈𝐀𝐋 ✅ @arekmilik9 ⚪️⚫️

#WelcomeMilik