Donny van de Beekin entiseltä agentilta suorat sanat Man Unitedille: ”Se oli kaiken loppu”

Donny van de Beek siirtyi Ajaxista Manchester Unitediin kaksi vuotta sitten.
25-vuotias keskikenttäpelaaja ei ole missään vaiheessa onnistunut nappaamaan itselleen avauskokoonpanon roolia Manchester Unitedissa. Van de Beek on ennemminkin jäänyt täysin olemattomalle vastuulle, vaikka hänestä maksettiin 40 miljoonaa euroa.
Van de Beek vietti viime kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla Evertonissa, mutta laina epäonnistui loukkaantumisen vuoksi.
Kuluvalla kaudella van de Beek on pelannut Erik ten Hagin alaisuudessa vaivaiset 19 minuuttia.
Van de Beekin entinen agentti Guido Albers käväisi #DoneDeal -podcastin haastattelussa ja puhui pelaajan tilanteesta Manchester Unitedissa.
– Hän harjoitteli kymmenen tuntia päivässä osoittaakseen olevansa hyvä pelaaja. Näin van de Beekin pettyneen siihen, miten seura kohteli häntä. Näin läheltä myös sen, miten van de Beek yritti kääntää tilanteen päälaelleen. Sitten Manchester United ei päästänyt häntä lähtemään toistamiseen seurasta. Se oli kaiken loppu, Albers totesi.
– Hollannissa Donny sai jatkuvasti kunnianosoituksia ja kiitoksia. Hän oli hyvin suosittu pelaaja kannattajien keskuudessa. Manchester Unitedissa hän ei päässyt koskaan pelaamaan. Hänen ja seuran välit ovat menneet pahempaan suuntaan.
– Van de Beek joutui kilpailemaan pelipaikasta Paul Pogban kanssa. Pogba tuli myöhässä harjoituksiin, pahoitteli käytöstään ja hänet päästettiin taas pelaamaan, vaikka penkillä odotti kymmenen tuntia päivässä harjoitellut nuorukainen, joka halusi osoittaa olevansa riittävän hyvä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan