Erling Haaland viimeisteli yhden uransa hienoimmista maaleista – norjalaistähdeltä hauska huomautus toimittajan kommenttiin
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn uusi tähtihyökkääjä Erling Haaland onnistui keskiviikkona jälleen maalinteossa, kun City voitti hänen entisen seuransa Borussia Dortmundin 2-1 Mestarien liigan lohkovaiheen toisessa ottelussaan.
Haaland, 22, siirtyi Cityyn Dortmundista tänä kesänä 60 miljoonan euron kaupassa.
Monet arvelivat, että norjalaiskärki vaatisi edes jonkinlaisen sopeutumisajan tottuakseen englantilaiseen jalkapalloon, mutta Haaland on osoittanut epäilyt vääriksi. Hän on pelannut Cityssä yhdeksän ottelua tehden niissä yhteensä 13 maalia ja syöttäen yhden.
Valioliigan peleissä on totuttu siihen, että Haaland ei välttämättä koske minuutteihin palloon, mutta sitten hän ilmestyy juuri oikealla hetkellä maalintekopaikalle ja erehtyy vain harvoin.
Keskiviikkona Borussia Dortmund piti entisen ykköstykkinsä varsin hyvin piilossa, mutta sitten Haaland iski jälleen kuin tyhjästä. Hän koski palloon koko ottelussa vain 26 kertaa, harvemmin kuin yksikään toinen avauksessa ollut pelaaja.
Peliä oli takana 83 minuuttia, kun Haaland taiteili yhden uransa upeimmista maaleista. João Cancelo lähetti kierteisen keskityksen takatolpalle ja Haaland kurotti akrobaattisesti pallolle osuen siihen pään korkeudella ulkosyrjällään. Kunnoituksesta entistä seuraansa kohtaan Haaland ei tuulettanut maaliaan, mutta missä tahansa muussa pelissä norjalaiselta olisi voinut odottaa lähes yhtä räjähtävää reaktiota kuin stadionilla olleista katsojista.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Manchester Cityn managerille Pep Guardiolalle tuli Haalandin osumasta mieleen hänen entisen valmentajansa, hollantilaislegenda Johan Cruyffin maali Atlético Madridia vastaan vuodelta 1973. Barcelonaa edustanut Cruyff sai niin ikään keskityksen takatolpalle ja viimeisteli näyttävällä hyppypotkulla osuen palloon ulkosyrjällään.
– Mikä maali. Muistan kauan sitten Barcelonassa, kun Johan Cruyff teki varsin samanlaisen Atlético Madridia vastaan. Kiva, että Erling jäljitteli Johan Cruyffia, sanoi Guardiola BBC:n mukaan.
– Minut tuntevat ihmiset tietävät ehkä Johan Cruyffin merkityksen elämässäni ihmisenä, mentorina ja valmentajana. Vuosia sitten hän teki Camp Noulla maalin Atlétia vastaan, ja se oli varsin samanlainen kuin Haalandin maali.
BT Sportin toimittaja huomautti Haalandille ottelun jälkeisessä haastattelussa, että Dortmund piti hänet pitkään varsin hyvin aisoissa. Kun toimittaja sanoi, että Dortmund ”tietää selkeästi, miten sinut pysäytetään”, Haaland tarttui kommenttiin joukkuekaverinsa John Stonesin naureskellessa vieressä.
– He eivät pysäyttäneet minua. Minä tein maalin.
– Mutta kyllä, he pelasivat hyvin. Olin aika varma, että minua tullaan seuraamaan koko pelin ajan, koska he tuntevat minut todella hyvin. Dortmund oli todella hyvä tänään, mutta lopussa kolme pistettä on se asia, joka merkitsee.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
