HELSINKI. HIFK:n seuran hallituksen uusi puheenjohtaja on Jan Walden. HIFK on myös saanut vahvistettua omistuspuoltaan ja loppukausi on taloudellisesti turvattu.

Jan Walden on HIFK:n uusi hallituksen puheenjohtaja. Muu hallitus pysyy ennallaan toistaiseksi. Entinen puheenjohtaja Heikki Pajunen jää sivuun tehtävästä, mutta hän on valmis jatkamaan HIFK:n toiminnassa, jos tarvetta on.

– Hänellä on ollut rankkaa. Ilman hänen valtavaa panosta IFK ei olisi edes aloittanut tätä projektia. Hän on valmis sellaiseen rooliin, johon HIFK hänet haluaa tai ei halua, Walden avasi.

Waldenin mukaan HIFK:n toiminta on turvattu kauden loppuun saakka.

– HIFK jatkaa toimintaa ja pelaa kauden loppuun, eikä todellakaan ole kuolemassa. 30 työpaikkaa säilyy, eikä konkurssia ole tulossa.

– Pajunen rahoitti toimintaa toukokuulle saakka. Painolasti edellisiltä vuosilta oli iso. Rahoitustarve oli paljon suurempi kuin mistä oli käsitys ollut. Toukokuun lopulla Pajunen ilmoitti, ettei hän enää kykene rahoittamaan toimintaa. Vaihtoehtoina oli jättää konkurssihakemus tai tehdä jotain muuta.

Walden vakuutti, että HIFK:n edustusjoukkueen toiminta jatkuu, vaikka seura putoaisi Ykköseen kauden päätteeksi.

– Rahoitus on nyt kasassa loppukaudeksi. Kyseessä ei ole mitään mesenaattia, vaan se koostuu pienistä puroista. Panostukset eivät ole valtavia, mutta meille elintärkeitä. Tärkeintä tässä prosessissa on ollut se, että IFK säilyy olemassa, eikä se, että seura säilyisi Veikkausliigassa.

HIFK esittelee myöhemmin uudet omistajansa. Waldenin mukaan kaikki on sovittu, mutta nimiä ei ole vielä papereissa.

– Helsingin tähdet oli suurin omistaja, mutta sillä on nykyään 15 prosenttia. 40 prosenttia on siirtynyt uudelle ryhmittymälle, jonka esittelemme myöhemmin.

Seuran hallitus kokoontuu lokakuun alussa. Walden on ilmoittanut olevansa käytettävissä puheenjohtajan virkaan myös jatkossa. Myös HIFK:n toimitusjohtaja Jarno Salmivuori on luvannut jatkaa pestissään.

Seuralla on yhä velkaa, mutta velat on muutettu pitkäaikaisiksi pääomalainoiksi. Velkoja lyhennetään aikaisintaan viiden vuoden kuluttua, ja silloinkin vain siinä tapauksessa, että seura on vakavarainen. Ensi kauteen seura pääsee lähtemään niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

– On selvää, että IFK, minä mukaan lukien, ei ole onnistunut kumppanihankinnassa eikä yleisömarkkinoinnissa tarpeeksi hyvin, Walden sanoi.

HIFK:n ilmoittama pelaajabudjetti on ollut liigan pienimpiä. Se ei pidä Waldenin mukaan paikkansa. Esimerkiksi tällä kaudelle IFK ilmoitti pelaajabudjetikseen 510 000 euroa. Toissa kaudella seura ilmoitti pelaajabudjetikseen 400 000 euroa.

– Jo ensimmäisessä hallituksen kokouksessa todettiin, että ainakin 130 000 euroa liian vähän oli budjetoitu urheilupuolen kuluihin.

– HIFK on menestynyt ihan hyvin pienellä budjetilla, mutta se on roskaa. HIFK on menestynyt ihan hyvin, mutta ulospäin on kaunisteltu niitä lukemia, mitä kulupuolella on oikeasti ollut, Walden kertoi suoraan.

HIFK:n päävalmentaja Mixu Paatelaisen sopimus on herättänyt keskustelua. Paatelaisen sopimus on 2+1 vuotta, mutta siihen sisältyy ehtoja.

– Jos HIFK putoaa Veikkausliigasta, sopimus jatkuu vain siinä tapauksessa, että molemmat osapuolet sitä haluavat, Walden kertoi.

Waldenin mukaan seura on valmis neuvottelemaan Paatelaisen kanssa, vaikka putoaminen tulisikin.

Tuleva maanantain derby on HIFK:lle tärkeä peli myös taloudellisesti.

– Toivomme todella, että HIFK-henkiset ihmiset hankkivat lipun meidän kautta. Etelän myy HJK ja pohjoisen puolen myy HIFK.

Stadin derby pelataan ensi maanantaina kello 18.

LUE MYÖS: