Seurapomo kertoi lisätietoja Arsenal-puolustajan puukotuksesta: ”Voisin kuvitella pituutensa pelastaneen hänet”
Serie A -seura Monzan toimitusjohtaja Adriano Gallini vahvistaa pelaajansa Pablo Marin saaneen syviä viiltoja selkäänsä ja huuliinsa jouduttuaan paikallisessa ostoskeskuksessa puukotuksen uhriksi.
Arsenalista lainalla seurassa oleva puolustaja oli ostoksilla supermarketissa, kun mielenterveysongelmista kärsinyt mies alkoi puukottaa ja huitoa satunnanvaraisesti ihmisiä.
Mari, 29, saa leikkauksen selkähaavaansa perjantaina. Hänen huuleensa laitettiin jo tikit. Mari oli kommentoinut seuralleen haluavansa pelata maanantain ottelussa.
Puukotuksesta on toistaiseksi vahvistettu yksi kuolonuhri myymälän kassanaisen menetettyä iskussa henkensä.
– Hän kuljetti kärryjä lapsensa istuessa istuimella ja vaimonsa vierellään, kun hän tunsi kipua selässään. Voisin kuvitella hänen pituutensa pelastaneen hänet, sillä se osui hänen olkapäähän, Gallini kertoi Sportitalialle.
– Valitettavasti hän näki, kun jotain puukotettiin kaulaan. Hän näki kaiken. Se oli järkyttävää.
– Hänellä on syviä viiltoja selässään ja suussaan. Hän ei muista mitä siellä tapahtui. Onneksi hän sai viiltoja vain lihaksiin, eikä keuhkoihin tai muihin tärkeisiin elimiin. Hän ei ole vaarassa.
– Se oli tottakai järkytys joukkueelle. He halusivat tulla tänne, mutta sairaalassa ei voi olla liian montaa henkilöä. Hänen vaimonsa on täällä ja häntä haastatellaan todistajana.
Gallianin mukaan Mari on järkyttävästä tapahtumasta huolimatta myös henkisesti kunnossa.
– Hän vaikutti olevan psykologisesti ok, mutta minä en ole lääkäri. Hänellä oli selvä pää. Pablo on hyvin vahva ihminen. Hän sanoi haluavansa olla maanantaina kentällä.
Marin edustama Monza kohtaa maanantai-iltana Serie A:ssa Bolognan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi Pro Liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin