Virallista: Turkin suurseuraan ja HJK:hon huhuttu huipputoppari jatkaa KuPS:ssa
Kuva: Juha Tamminen
Paulo Ricardo on allekirjoittanut jatkosopimuksen KuPS:n kanssa. KuPS tiedotti jatkosopimuksesta maanantaina. Uusi sopimus kattaa ensi kauden.
Topparin aiempi sopimus KuPS:n kanssa olisi päättynyt tämän kauden jälkeen.
Hienon kauden pelannut Ricardo herätti turkkilaismedian mukaan muun muassa Besiktasin kiinnostuksen elokuussa. Lisäksi Savon Sanomien mukaan HJK olisi tehnyt sopimustarjouksen Ricardolle, mutta pelaaja päätti jäädä Kuopioon.
– Kuopio ja KuPS ovat antaneet minulle kaiken ja haluan nyt antaa heille takaisin kaiken sen, minkä pystyn. Perheeni viihtyy kaupungissa myös todella hyvin. Kaikki ihmiset tässä kaupungissa ovat olleet meille niin ystävällisiä, eikä minulla ole jäänyt mistään pahaa sanottavaa, Ricardo totesi KuPS:n tiedotteessa.
28-vuotias Ricardo uskoo KuPS:n voittavan Veikkausliigan mestaruuden. Mestaruus on edelleen kuopiolaisten omissa käsissä.
– Tulemme tekemään kaikkemme viimeiseen asti ja uskomme, että kova työmme palkitaan kauden päätyttyä. Meillä on hyvä joukkue ja hyvä valmennus. Minä uskon siihen, että tulemme voittamaan mestaruuden tänä vuonna.
Lähde: KuPS
kups.fi/paulo-ricardo-…
#KuPS #Veikkausliiga #Banzai
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Didier Deschamps läksytti U14-pelaajaa: kertoi, mihin virheeseen ei kannata sortua
- Tästä puhuu koko Saksa: Nainen miesten päävalmentajaksi Bundesliigassa
- Alfie Cicalen HJK-debyytti jäi katkeraksi – “Olen pettynyt”
- Puhuttavia tilanteita Interin ja Ilveksen huippukamppailussa – 18-vuotias lupaus ratkaisi ajassa 90+6
- AC Oulu hiljensi Helsingin jälleen – Rasmus Karjalainen: “Meillä on kentällä 11 johtajaa”
- HJK nurin! Onko tässä alkaneen Veikkausliiga-kauden piristysruiske?
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Suomeen palannut maalitykki osui taas Veikkausliigassa
- Paul Pogba palasi pelikentille – paljastus tulevaisuudesta
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa

- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”