Huuhkajien vuosi paketissa – Benjamin Källman osui Oslossa
Huuhkajat pelasi sunnuntaina Norjan kanssa Oslossa 1-1-tasapelin vuoden viimeisessä ottelussaan.
Suomi heilutti verkkoa jo kahden minuutin jälkeen, kun Marcus Forss puski pallon Benjamin Källmanin keskityksestä sisään, mutta Forss oli syötön lähtiessä paitsiossa, joten osuma hylättiin.
Huuhkajat siirtyi lopulta johtoon reilun puolen tunnin jälkeen. Daniel O’Shaughnessyn keskitys leijaili rangaistusalueelle, jossa Benjamin Källman nousi Norjan topparin takaa pallolle ja puski pelivälineen sisään.
Toista jaksoa ehdittiin pelata alle minuutti, kunnes Norja tuli tasoihin. Marcus Holmgren Pedersen lähetti oikealta laidalta matalan keskityksen maalin edustalle ja vapaaksi unohtunut Alexander Sørloth viimeisteli lähietäisyydeltä.
Suomen hyökkäykset jäivät toisella puolikkaalla vähiin, mutta Huuhkajat sai pidettyä pitkään myös Norjan maalintekoyritykset vähissä.
Loppuhetkillä Norja vyöryi päälle. Kotijoukkueelle avautui 82. minuutilla avopaikka, kun pallo kimpoili rangaistusalueella Hugo Vetlesenille, mutta norjalaisen veto epäonnistui pahasti ja pomppi suoraan maalivahti Lukas Hradeckyn syliin. Muutamaa minuuttia myöhemmin Birger Melingin keskitys viuhui vaarallisesti Suomen rangaistusalueen poikki, mutta syötölle ei löytynyt jatkajaa.
Viime torstaina Huuhkajat pelasi myös Pohjois-Makedonian vieraana Skopjessa 1-1-tasapelin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?