Katso upea osuma! Oliver Antman taas tulessa – Huuhkajilta vahva ensimmäinen puoliaika

Huuhkajat johti ensimmäisen puoliajan jälkeen Pohjois-Makedoniaa maalein 1-0. Suomen johto-osuman viimeisteli Oliver Antman. Kyseessä on harjoitusottelu. Lopulta peli päättyi 1-1-tasapeliin.
Huuhkajat lähti otteluun hyökkäävällä kokoonpanolla. Samaan aikaan kentälle oli mahdutettu hyökkääjä Joel Pohjanpalon lisäksi hyökkäävistä pelaajista Oliver Antman, Robert Taylor sekä Robin Lod.
Suomen päävalmentaja Markku Kanerva oli muokannut hieman ryhmitystään. Suomi hyökkäsi 4-3-3 tai 3-4-3-muodossa, jossa toinen laitapuolustaja nosti ylemmäs. Puolustaessa Suomi otti vastaan 4-5-1-muodossa ja avauksessa oli selkeästi kaksi topparia kolmen sijasta.
Huuhkajien avauksessa oli kolme debytanttia, keskikentällä Anssi Suhonen, topparina Arttu Hoskonen ja laitapuolustajana Tuomas Ollila. Kaikki debytantit pelasivat varin hyvin avauspuoliskolla. Varsinkin Suhonen esiintyi edukseen keskikentän keskustassa.
Suomi teki avausmaalin 37. minuutilla. Huuhkajat sai pallonriiston, Suhonen jatkoi komeasti kantapäällä pallon kärkeen Pohjanpalolle, joka pelasi pystyyn. Antman kirmasi ylhäiseen yksinäisyyteen ja tuikkasi juuri ennen maalivahtia pallon maaliin. Antmanin tuikkaus jaksoi vieriä juuri ja juuri maaliin asti.
Antmanille osuma oli toinen maali A-maajoukkueessa heti toisessa pelissään. Antman onnistui myös Montenegroa vastaan debyytissään Kansojen liigan päätösottelussa.
Maalinsuulla Jesse Joronen otti muutaman erinomaisen torjunnan. Pohjois-Makedonia hallitsi palloa ensimmäisellä puoliajalla, ja jakson loppua kohden se sai rakennettua myös muutaman vaarallisen tekopaikan. Suomi oli kuitenkin vahva pallollisena ja puolustus hoiti erinomaisesti tilanteet boksissa.
Toisella puoliajalla Pohjois-Makedonia nousi rangaistuspotkusta tasapeliin. Lue lisää tästä.
LUE MYÖS!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS