Pokkaa on ainakin! Lahjakkuus kieltäytyi kutsusta MM-kisakoneeseen – syy yllättää
18-vuotias Cristian Volpato ei kiirehdi. Australiassa syntynyt ja kasvanut lahjakkuus sai kutsun edustamaan kotimaataan Qatarin MM-kisoihin, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Syy ei ollut eettinen, niin kuin olisi voinut olettaa, kun on Qatarista kyse, vaan urheilullinen. AS Roman edustusjoukkueessa pelaava Volpato on tämän vuoden puolella esiintynyt Italian nuorisomaajoukkueissa, ja hän jää odottamaan, aukeaisivatko hänelle ovet A-ryhmään asti.
Volpato on pelannut tämän vuoden puolella seitsemän ottelua Italian eri nuorisomaajoukkueissa. Australian päävalmentaja Graham Arnold puhui Volpatolle yhteensä kuusi kertaa tämän päätöksestä. Vastausta oli kärtetty kuukausitolkulla. Sunnuntaina heidän keskustelunsa venyi yömyöhään, mutta se ei auttanut. Jos Volpato olisi nyt suostunut edustamaan Australiaa, hän ei olisi enää myöhemmin pystynyt vaihtamaan maajoukkuettaan.
Viime joulukuussa Serie A:ssa debytoinut Volpato on tällä kaudella murtautunut kunnolla Roman kokoonpanoon. Hän on tehnyt kuuteen otteluun yhden maalin. Lokakuussa hän oli avauksessa muun muassa Helsingissä pelatussa Eurooppa-liigan ottelussa HJK:ta vastaan.
Muokattu 9.11. klo 12.37: Oikaistu virheellinen tieto Volpaton ensiesiintymisestä Italian liigassa. Toisin kuin artikkelissa aiemmin väitettiin, Volpato ei päässyt pelaamaan vielä 15-vuotiaana.
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana