”Tiedän, mikä hänessä ei ole muuttunut” – Carlo Ancelotti iloinen José Mourinhon menestyksestä AS Romassa
Carlo Ancelotti nousi aiemmin tällä viikolla eniten Mestarien liigassa otteluita voittaneeksi valmentajaksi.
Ancelotti on voittanut Mestarien liigassa peräti 103 ottelua. Hän on voittanut Mestarien liigan valmentajana jopa neljästi.
Real Madrid voitti viime kaudella Mestarien liigan. Real Madridin pudotuspelitaival oli poikkeava, sillä se oli jokaisessa otteluparissa ongelmissa, mutta onnistui nousemaan lopussa voittoon. Finaalissa Liverpool kaatui 1-0.
Ancelotti otti kantaa kevään UCL-taipaleeseen Real Madridin järjestämässä tilaisuudessa.
– Se oli jotain uskomatonta. Avainasemassa oli se fantastinen yhteys, jonka joukkue loi pukukopissa nuorten ja kokeneiden pelaajien välille. Se antoi meille mahdollisuuden voittaa otteluita, jotka vaikuttivat jo hävityiltä. Emme luovuttaneet, vaan taistelimme viimeiselle minuutille saakka. Manchester Cityä vastaan pelatussa otteluparissa näin, että lisäaikaa tuli kuusi minuuttia ja ajattelin, että voimme tehdä vielä yhden maalin. Rodrygon ensimmäinen maali muutti kaikkien mentaliteetin ja onnistuimme siinä.
Ancelotti kertoi myös mielipiteensä AS Roman päävalmentaja José Mourinhosta. Kaksikko on tuntenut toisensa pitkään.
– Olen tuntenut Josén vuosien ajan ja uskon AS Roman muuttaneen häntä. Mourinhon ja AS Roman välinen avioliitto on täydellinen niin Mourinholle kuin AS Romallekin. Mourinho on yksi jalkapallon suuruuksista. Tiedän, mikä hänessä ei ole muuttunut. Nimittäin hänen rehellisyys ja fiksuus, Ancelotti totesi hiljattain julkaistussa Ivan Zazzaronin kirjassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen