Unai Emeryllä kova tavoite Aston Villassa – kertoi miksi siirtyi seuraan kesken kauden
Aston Villa pestasi hiljattain Unai Emeryn uudeksi päävalmentajakseen.
Emery valmensi ensimmäisen ottelunsa uudessa joukkueessaan sunnuntaina, kun Aston Villa voitti Manchester Unitedin 3-1.
Emery jätti Villarrealin kesken kauden palatakseen Valioliigaan. Emery valmensi aiemmin Valioliigassa Arsenalia.
Espanjalaisvalmentaja haluaa voittaa Aston Villassa pokaalin. Tavoite on kova ja Emery tietää sen itsekin.
– Tämä projekti on rakennusvaiheessa. Pitää paikkansa, että Aston Villa on ollut vuosia kaukana pokaalien voittamisesta tai europeleistä, mutta rakennamme projektiamme loogisesti tähdäten pokaalin voittamiseen ja europeleihin pääsemiseen. Haaste on suuri, mutta tämä on ideamme. Tämä on kunnianhimoinen ja vaikea haaste, Emery totesi AS:n haastattelussa.
Emeryltä kysyttiin, miksi hän jätti Villarrealin kesken kauden siirtyäkseen Aston Villaan.
– Aston Villan suuruuden vuoksi. Tämä seura on voittanut Mestarien liigan. Kuka tahansa seura ei voi sanoa samaa. Pitää paikkansa, että se on voitettu vuonna 1982, eli pitkän aikaa sitten, mutta se kertoo omaa kieltään siitä, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Olen aina halunnut ottaa sellaisen haasteen, jonka suuruus ja vaikeus motivoi minua ja Aston Villa tarjosi minulle sellaista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa