Vuoden pelaajapalkinnon pokannut Glen Kamara on noussut arvostetun Transfermarkt-sivuston mukaan markkina-arvoltaan arvokkaimmaksi suomalaispelaajaksi. Kaikki 25 arvokkainta suomalaisfutaria pelaavat ulkomailla.

Kamara oli viime vuonna samaisessa listauksessa kolmantena. Kamaran markkina-arvo kasvoi vuodessa 0,5 miljoonaa euroa. Viime vuonna ykkössijaa pitäneen Teemu Pukin arvo romahti viimeisen sopimuskautensa ja Valioliigasta putoamisen myötä. Pukin arvo oli vuosi sitten seitsemän miljoonaa euroa, kun nyt se on 3,5 miljoonaa euroa.

Pukilla on mahdollisuus jo tulevana tammikuuna neuvotella ilmaisesta siirrosta Englannin ulkopuolelle ensi kesäksi, jolloin Pukin sopimus päättyy. Näillä näkymin Pukki vaihtaa ensi kesänä joka tapauksessa seuraa.

Myös Lukas Hradeckyn markkina-arvossa tapahtui iso muutos vuodessa. Viime vuonna Kamaran kanssa kakkossijalla olleen Hradeckyn arvo laski kuudesta miljoonasta eurosta 2,5 miljoonaan euroon.

Viiden kärjessä Kamaran lisäksi vain Robin Lod onnistui vähintään säilyttämään oman arvonsa vuoden takaiseen verrattuna. Pukin, Hradeckyn ja Marcus Forssin arvolaskun myötä Lod nousi listalla kakkoseksi. Forssin siirto Mestaruussarjassa pelaavan Middlesbrough’n riveihin laski hyökkääjän arvoa 1,5 miljoonaa euroa.

Viime vuodesta nousussa ovat olleet Joel Pohjanpalo, Fredrik Jensen, Leo Väisänen, Lassi Lappalainen, Onni Valakari, Anssi Suhonen, Robin Tihi, Robert Taylor, Benjamin Källman, Luka Hyyryläinen, Daniel O’Shauhnessy, Kaan Kairinen, Oliver Antman ja Robert Ivanov.

Kairisen kohdalla arvon nousu konkretisoitui hiljattain, kun Sparta Praha osti hänet norjalaisesta Lillestrømistä noin reilulla miljoonalla eurolla. Siirto virallistuu tammikuun ensimmäinen päivä.

Isoimpia kolauksia markkina-arvossaan koki vuoden aikana Jere Uronen (-1,1 miljoonaa euroa), jonka ura ranskalaisessa Stade Brestoisissa on ollut alamäessä.

Mielenkiintoisia uusia nimiä 25 pelaajan listalla ovat Huuhkajissa debytoinut Anssi Suhonen, AIK:hon tammikuussa palaava Robin Tihi sekä Hoffenheimin organisaatioon kuuluva Luka Hyryläinen. Hyryläinen siirtyi elokuussa Frankfurtin organisaatiosta Hoffenheimiin ja 18-vuotiaasta nuorukaisesta maksettiin miljoonan euron siirtokorvaus.

Viime vuoden listauksesta ovat poistuneet 25 pelaajan osalta HJK:hon viime vuonna paluun tehneet Perparim Hetemaj, Aapo Halme sekä Joona Toivio sekä HIFK:ssa viime kaudella pelannut Roman Eremenko. Lisäksi maalivahti Carljohan Eriksson ja lupaava Leo Walta eivät enää mahdu 25 arvokkaimman pelaajan joukkoon.

25 arvokkaimman pelaajan ulkopuolelta mielenkiintoisia nimiä ovat esimerkiksi Rosenborgiin HJK:sta siirtynyt 20-vuotias Santeri Väänänen (0,6M€) ja Belgiaan niin ikään HJK:sta siirtynyt 19-vuotias Casper Terho (0,4M€). Molempien osalta arvo voi nousta tammikuussa, kun siirrot virallistuvat.

TOP 25: Arvokkaimmat suomalaispelaajat

  • Päivitetty 21.12.2022
#PelaajaSeuraArvo (M€)
1Glen Kamara Rangers7,5 🔼
2Robin LodMinnesota United3,5 ⏺
3Teemu PukkiNorwich3,5 🔽
4Marcus ForssMiddlesbrough3,0 🔽
5Lukas HradeckyBayer Leverkusen2,5 🔽
6Joel Pohjanpalo Venezia2,5 🔼
7Fredrik JensenAugsburg2,5 🔼
8Leo VäisänenElfsborg2,5 🔼
9Alexander RingAustin2,0 🔽
10Lassi LappalainenMontréal1,5 🔼
11Onni ValakariPafos1,5 🔼
12Jesse JoronenVenezia1,4 🔽
13Jere UronenStade Brestois1,0 🔽
14Anssi SuhonenHSV0,9 🔼
15Robin TihiAIK0,9 🔼
16Rasmus SchüllerDjurgården0,8 🔽
17Simon SkrabbKalmar0,8 ⏺
18Robert TaylorInter Miami0,8 🔼
19Benjamin KällmanCracovia0,8 🔼
20Luka HyryläinenHoffenheim 20,75 🔼
21Thomas LamMelbourne City0,7 🔽
22Daniel O’ShaughnessyKarlsruhe0,7 🔼
23Kaan KairinenSparta Praha*0,7 🔼
24Oliver AntmanNordsjælland0,7 🔼
25Robert IvanovWarta Poznan0,65 🔼
*Kairinen siirtyy tammikuussa virallisesti Sparta Prahan riveihin.

LUE MYÖS