AIK myi keskikenttäpelaajan Valioliigaan – kymmenkertaistaako spesialistiseura taas tulokkaan markkina-arvon?
Valioliigan Brighton & Hove Albion on menestynyt mittapuullaan kelvollisesti jalkapallokentillä viime kausilla. Viheriöitä kovempaa tulosta se on kuitenkin tehnyt pelaajakauppojen saralla.
Manageri Graham Potterin ja muiden taustahenkilöiden lisäksi Chelseaan on kelpo korvauksella siirtynyt puolustaja Marc Cucurella. Barcelona-kasvatti saapui Amex Stadiumille Getafesta elokuussa 2021. Lokit maksoivat laitapakista tuolloin 18 miljoonaa euroa. Vakuuttavia otteita Potterin alaisuudessa esittänyt 24-vuotias myytiin vuotta myöhemmin Bluesille yli 65 miljoonalla eurolla.
Chelsean pohjoisempi lontoolaisnaapuri Arsenal on puolestaan kartuttanut Brightonin kassaa yli 58 miljoonalla eurolla, hankkiessaan seurasta kesällä 2021 puolustaja Ben Whiten. Englannin A-maajoukkueeseenkin noussut pelaaja siirtyi nuorena seuraan pitkin rannikkoa, Southamptonista – ilman siirtokorvausta toki. Lisää rahaa Gunnersilta siirtyi Brightonin tilille vastikään, Belgian maajoukkuepeluri Leandro Trossardin siirron myötä. Laituri saapui Amexille vuonna 2019 kotimaansa Genkistä 16 miljoonalla eurolla – Arsenal maksoi hänestä tammikuussa 24 miljoonaa.
Keskikentän Moises Caicedon saattaisi uskoa siirtyneen nimenomaan Brightoniin sen osoittauduttua todella hyväksi näyteikkunaksi matkalla isompiin kuvioihin. Ecuadorilaista seura on toistaiseksi kieltäytynyt myymästä, huolimatta ostohintaan nähden yli kymmenkertaisista tarjouksista.
Toimittaja Fabrizio Romano kertoi maanantaina, että Brightonin viimeisin hankinta on – Caicedon tontilla operoiva – Yasin Ayari Solnan AIK:sta. Kauppasumma on tietojen mukaan kuusi miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa