Cristiano Ronaldo ei mahtunut mukaan – tässä ehdokaslista FIFA:n vuoden parhaaksi
FIFA on julkistanut 14 pelaajan ehdokaslistan vuoden 2022 parhaan miespelaajan palkinnon saajaksi.
Kansainvälinen jalkapalloliitto on ilmoittanut, että tämänvuotinen The Best -palkinto jaetaan kauden 2021-22 alusta aina vuoden 2022 MM-kisojen päättymiseen asti tehtyjen suoritusten perusteella.
Ehdokaslistan kärkinimi Lionel Messi on suosikki palkinnon voittajaksi johdatettuaan Argentiinan viime kuussa maailmanmestaruuteen.
PSG-tähti sijoittui viime vuonna toiseksi Barcelonan ja Puolan maajoukkueen maalitykki Robert Lewandowskille, joka on myös jälleen kerran ehdolla.
Suurimpana yllätysehdokkaana voinee pitää Argentiinan maajoukkuehyökkääjä Julian Alvarezia, joka on hyvästä MM-kisaesityksestä huolimatta jäänyt ainakin toistaiseksi seuratoveri Erling Haalandin varjoon Manchester Cityssä.
Saudi-Arabiaan hiljattain siirtynyt Cristiano Ronaldo ei sen sijaan ole mahtunut enää tänä vuonna 14 huippupelaajan ehdokaslistalle.
Paras miespelaaja julistetaan yhdessä parhaan naispelaajan, valmentajan sekä upeimman maalin kanssa 27. helmikuuta The Best FIFA Football Awards -tapahtumassa.
The Best -ehdokaslista 2022
- Julian Alvarez
- Jude Bellingham
- Karim Benzema
- Kevin De Bruyne
- Erling Haaland
- Achraf Hakimi
- Robert Lewanadowski
- Sadio Mane
- Kylian Mbappe
- Lionel Messi
- Luka Modric
- Neymar
- Mohamed Salah
- Vinicius Junior
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet