Cristiano Ronaldo ja superagentti lopettivat monivuotisen yhteistyönsä – kohusiirron järjesteli toinen luottomies

Cristiano Ronaldo lopetti pitkäaikaisen yhteistyönsä agenttinsa Jorge Mendesin kanssa viime marraskuussa, kertoo Publico.
Portugalilainen Mendes, 56, tunnetaan jalkapallopiireissä ”superagenttina”, koska hän on agentuurinsa kanssa edustanut maanmiehensä Ronaldon lisäksi useita muitakin lajin suurimpia tähtiä ja ollut mukana järjestämässä joitain historian suurimpia siirtoja.
Mendes toimi Ronaldon agenttina kahden vuosikymmenen ajan, mutta Publicon mukaan kaksikon yhteistyö oli rakoillut jo jonkin aikaa ennen kuin he lähtivät eri teille.
Ronaldo aiheutti marraskuussa valtavat otsikot, kun hän kritisoi avoimesti TalkTV:n Piers Morganin haastattelussa silloisen seuransa Manchester Unitedin seurajohtoa, entisiä pelaajia ja manageri Erik ten Hagia, jonka tiukan kurin alaisuudessa hänen peliaikansa oli vähentynyt huomattavasti viime kaudesta.
Publico kertoo, että Mendes vastusti haastattelun antamista, koska hän tiesi, että hänen olisi käytännössä mahdotonta löytää Ronaldolle huippuseuraa Euroopasta sen jälkeen.
Pian haastattelun jälkeen Manchester United ja Ronaldo purkivat sopimuksensa, ja portugalilaistähti suuntasi MM-kisoihin jahtaamaan kunniaa ja antamaan näyttöjä potentiaalisille työnantajille.
Portugalin kisat päättyivät kuitenkin jo puolivälierävaiheessa ja Ronaldo menetti avauskokoonpanon paikkansa lohkovaiheen jälkeen. Publicon mukaan Ronaldo odotti, että hänelle olisi satanut tarjouksia Euroopan suurseuroilta, jos hän olisi suoriutunut kisoissa hyvin, mutta hän onnistui lopulta maalinteossa vain kerran rangaistuspotkusta.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Ronaldon käytös aiheutti Portugalin leirissä jatkuvasti närää, mutta hänen joukkuekaverinsa ja maan jalkapalloliitto pysyttelivät hiljaa aiheesta.
Tämän viikon tiistaina Ronaldo julkistettiin Al-Nassrin uutena pelaajana. Sopimus Saudi-Arabian kärkijoukkueen kanssa tekee tiettävästi hänestä maailman parhaiten palkatun jalkapalloilijan.
Publicon mukaan Mendes laittoi diilin Al-Nassrin kanssa aluille, mutta hän ei ollut lopulta mukana sen neuvotteluissa, vaan ne hoiti Ronaldon toinen pitkäaikainen luottomies Ricardo Refuge.
Myös Athletic vahvistaa, että Mendes ei ollut mukana lopullisissa neuvotteluissa Al-Nassrin kanssa. Pääosin saudiseuraan olivat yhteydessä Refuge ja itse Ronaldo asianajajansa avustamana.
Refuge on tuntenut Ronaldon vuosituhannen alusta lähtien. Hän hoiti Nikella työskennellessään Portugalin maajoukkueen ja urheiluvaatejätin valokuvauksia, ja ajan mittaan hän teki Ronaldoon vaikutuksen. Kaksikon yhteistyö rohkaisi Ronaldoa siirtymään Niken sponsoroiduksi urheilijaksi.
Athleticin mukaan sekä Refuge että Mendes kannustivat Ronaldoa sopeutumaan ten Hagin vaatimuksiin Manchester Unitedissa, mutta portugalilaishyökkääjä oli jo päättänyt, että hän haluaa siirtyä muualle. Mendesin tavoin myös Refuge vastusti Ronaldon kohuhaastattelua Piers Morganin kanssa.
Publicon mukaan Refuge astui päärooliin Ronaldon ja Al-Nassrin neuvotteluissa MM-kisojen aikoihin, mitä ei katsottu hyvällä Mendesin agentuurissa.
Refuge oli Portugalin maajoukkueen mukana Qatarin MM-kisoissa, mutta hän työskenteli ainoastaan henkilökohtaisesti Ronaldon kanssa, mikä herätti ajoittain ihmetystä muussa joukkueessa. Athleticin mukaan Refugen asema tunnustettiin myös Manchester Unitedissa, jossa hän oli seuran yhteyshenkilö aina, kun United tarvitsi Ronaldoa kentän ulkopuolisissa asioissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen